Haastattelu Time-lehdessä

Olen antanut vangitsemiseni vuosipäivän merkeissä laajan haastattelun Time-lehdelle.
 
”Parakkini ikkunat on liimattu umpeen. Kirjaimellisesti. Valkoisella paperilla. Se päästää valon sisään, mutta läpi ei näe yhtään mitään. Tämä parakki on ainoa, jonka ikkunat on liimattu. Kaikki ymmärtävät miksi: jotten näkisi, mitä ulkopuolella tapahtuu. Toisinaan minusta tuntuu, että asun kenkälaatikossa.”

Haastattelu on julkaistu samanaikaisesti englanniksi ja venäjäksi. Lisäksi lehdessä on laaja aineisto minusta ja työtovereistani, jotka ovat toimineet Korruption vastaisessa säätiössä. 

Linkki haastatteluun on Instagram-profiilissani ja -tarinassani. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 19.1.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko

Taistelu jatkuu

Tasan vuosi sitten palasin kotiin, Venäjälle. 

En onnistunut ottamaan askeltakaan oman maani kamaralla vapaana ihmisenä. Minut vangittiin jo ennen passintarkastusta. 

Lempikirjojani on Leo Tolstoin Ylösnousemus. Siinä sankari sanoo, että nykyajan Venäjällä ainoa rehelliselle ihmiselle sopiva paikka on vankila. 

Kuulostaa kauniilta, muttei se silloinkaan ollut totta eikä ole nyt senkään vertaa. 

Rehellisiä ihmisiä on Venäjällä hyvin paljon, kymmeniä miljoonia. Heitä on paljon enemmän kuin on tapana olettaa. 

Rehelliset ihmiset eivät pelästytä vallanpitäjiä, jotka olivat vastenmielisiä jo tuolloin ja ovat nyt vieläkin inhottavampia. Tarkennan: oikeammin heitä eivät säikytä ne, jotka saattavat pelätä mutta voittavat pelkonsa. 

Tällaisiakin ihmisiä on hyvin paljon. Kohtaamme heitä jatkuvasti eri paikoissa mielenosoituksista jäljelle jääneisiin riippumattomiin tiedotusvälineisiin. Heitä on vaikkapa Instagramissa. Hiljattain luin, että sisäministeriö on erottanut työntekijöitä, jotka ovat tykänneet postauksistani. Vuoden 2022 Venäjällä tykkäyskin voi olla rohkeuden osoitus. 

Kautta aikojen politiikan ydin on ollut tämä: pikku tsaarin, joka on tavoitellut oikeutta kontrolloimattomaan yksinvaltaan, on pitänyt säikytellä rehellisiä rohkeita ihmisiä.  Heidän taas on täytynyt vakuutella kaikille ympärillään, ettei tarvitse pelätä, että rehellisiä on tuntuvasti enemmän kuin väkeä tsaarin suojelukaartissa. Miksi koko elämä pitäisi elää pelossa ja vielä ryövättynä, jos kaiken voi järjestää toisin, oikeudenmukaisemmin? 

Keinu ei lakkaa keinumasta. Narua kiristetään: tänään ihminen on rohkea, huomenna säikytetään vähän ja ylihuomenna pelotellaan niin kovasti, että, hän vaipuu epätoivoon ja sen jälkeen kokoaa taas rohkeutensa. 

En tiedä, milloin avaruusmatkani päättyy vai loppuuko se ollenkaan. Viimeksi perjantaina ilmoitettiin, että jälleen yksi rikosjuttuni on menossa oikeuteen. Jonossa on toinenkin: se, jossa olen ekstremisti ja terroristi. Olen niitä kosmonautteja, jotka eivät laske montako, päivää lentoa on jäljellä. Mitä laskemista siinä on. Jotkut ovat istuneet jopa 27 vuotta. 

Olen joutunut tähän kosmonauttiryhmään, koska yritin venyttää narun tätä päätä, minkä pystyin. Vedin tälle puolelle niitä rehellisiä, jotka eivät ole halunneet tai enää voineet pelätä. 

Olen tehnyt näin katumatta hetkeäkään ja toimin samoin jatkossakin. 

Istuttuani vankilassa ensimmäisen vuoteni haluan sanoa kaikille juuri sen, mitä huusin oikeuden luokse kokoontuneille ihmisille, kun vartijat veivät minua vankiautoon: älkää pelätkö mitään.

Tämä on meidän maamme. Toista meillä ei ole. 

Pitää pelätä vain sitä, että jätämme maamme valehtelijoiden, varkaiden ja teeskentelijöiden porukalle ryövättäväksi, että luovumme ilman taistelua omasta ja lastemme tulevaisuudesta. 

Suuret kiitokset teille kaikille tuestanne. Tunnen sen. 

Vuosi on kulunut hurjan nopeasti. Aivan kuin olisin vasta eilen astunut Moskovan-koneeseen, vaikka olen ollut jo vuoden vankilassa. Tiedekirjoissa sanotaan aivan oikein: aika rientää eri nopeudella maan päällä ja avaruudessa.😉 

Rakastan ja syleilen kaikkia. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 17.1.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko

Elokuviin

Suunnittelin, että viettäisin tämän päivän hienona ja komeana, smokki yllä ja samppanjalasi kädessä ensi-illassa. Mutta päivä kuluu tavalliseen tapaan saappaat jalassa ja vankilakuteissa, teemuki kourassa. 

Ei se mitään. Näin historiasta tulee entistäkin kiintoisampaa. Te voitte juoda samppanjan puolestani. 

Muutaman kuukauden ajan koomasta palautumisesta vangitsemiseen elämässäni toistui lause, joka alkoi raivostuttaa minua. 

Kuulin usein: ”Ympärilläsi sattuu mielettömyyksiä aivan kuin elokuvissa. Kaikki pitäisi kuvata ja tehdä dokumenttifilmi. Ehdottomasti.”

Olisin kovasti halunnut sanoa: ”Jättäkää minut rauhaan. Filmiä kuvataan jo.” Mutta niin ei voinut tehdä. Kaikki täytyi pitää tiukasti salassa. 

Päätimme jo sairaalassa, että tapahtumat – Novitšok, myrkytys, sairaala, vartijat – olivat liian hurjia, jotta ne olisi voinut jättää kuvaamatta. Päätin, että kannattaa yrittää, vaikken siedäkään, kun sanotaan: ”Tehkää kaikki, mitä on suunniteltu. Hoitakaa omat hommanne. Me vain kuljemme kamera mukanamme ja kuvaamme.” Julia huokasi ja suostui myös. Lapsetkaan eivät päässeet pakenemaan. 

Kuvaukset aloitettiin. Ensin työtä teki Maria Pevtših pelkällä iPhonella. Sitten satuin tutustumaan nuoreen ohjaajaan, Daniel Roheriin, joka oli alun perin tekemässä elokuvaa Hristo Grozevista mutta kuvasi lopulta filmin meistä. Joka tapauksessa kaikki kuvasivat, miten sain hoitoa ja kuntouduin, kuinka yhdessä Hriston kanssa alkoi trilleri, tehtiin selvitys, löytyi Venäjän turvallisuuspalvelun myrkyttäjäkopla ja soitin murhaajilleni. 

Kaikki sujui kuten Putinin palatsia kuvattaessa. Työ jatkui. 

Viimeisen kerran kuvausryhmä oli mukanani, kun virkapukuiset miehet passintarkastuksessa sanoivat minulle: ”Mennään.” 

Nyt on kaksi uutista, huono ja hyvä. 

Huono asia on, että vankisiirtola nro 2:n kirjasto ei ole tilannut HBO Max -palvelua, jossa filmi esitetään. 

Hyvää on se, että elokuva on valmis ja katsotte sen varmasti ennen minua. Maailmanlaajuinen ensiesitys on aivan pian. Sen jälkeen käytte toivottavasti elokuvissa katsomassa tämän filmin. 

Tehkää niin ja kertokaa minulle, miten elokuva on onnistunut. Ymmärrätte varmasti, että olen kamalan 
utelias.😉 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 13.1.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko

Vankilassakin juhlittiin

Uusivuosi vankilassa pärjää epätavallisten juhlien joukossa. Samaan sarjaan kuuluu kaikenlainen teille mieluisa juhlinta, josta kerrotte: ”Olimme vuoden vaihtuessa uimarannalla.”  ”Me otimme uudenvuoden vastaan lentävässä lentokoneessa.”

On hämärän peitossa, montako tällaista juhlaa minulla on vielä edessäni. Niistä ensimmäinen jää tietenkin mieleen. 

Täällä kaikki sopii hienosti uudenvuoden tunnelmaan. Lunta on valtavasti. Se on valkoista ja hyvin puhdasta. Autoja ei kulje, eikä teille ripotella mitään. 

Nietokset ovat suunnattomia ja neliömäisiä. En vitsaile. Se on yleistä typeryyttä, joka on yhteistä vankilalle ja armeijalle. Tavallinen kinos kuuluu siviiliyhteiskuntaan, mutta täällä vallitsee sekasorto. Siksi nietoksista tehdään vanerilevyjen avulla neliskulmaisia. 

Olkoonkin älytöntä, mutta minulle se on lapsuusnostalgiaa. Korvuslakki, valkea lumi ja neliskulmaiset kinokset. Aivan kuin olisin jälleen yhdeksänvuotias ja menossa isän luo työpaikalle, armeijan osastoon. 

Minkäänmoista juhlaillallista täällä ei ollut, mikä oli suuri pettymys. Luulin, että annettaisiin edes muodollinen mandariini. Mutta saatiin jotain tärkeämpää: sallittiin valvominen yhteen yöllä, ja koko ajan sai käyttää keittiötä. 

Alettiin loihtia ruokaihmeitä. Varastoja availtiin avokätisesti, joten tarjolla oli mandariinejakin, täytekakkua ja Coca-Colaa. 

30 minuuttia ennen puoltayötä parakkiin tultiin toivottamaan hyvää uutta vuotta. Vankirivin edessä, siis meidän edessämme, tanssi muutama muu vanki. He olivat pukeutuneet eläimiksi ja pakkasukoksi. Operatiivivaltuutettu katseli vieressä. Kasvatustyön osasto kuvasi tapahtumaa. Klassinen tilanne, jossa jokaista hävetti. Toivottiin, että kaikki loppuisi pikimmiten. 

Kun pakkasukko pyysi ”lapsia lausumaan runonsäkeen”, 71-vuotias Valera (aiheuttanut vakavia ruumiillisia vammoja, iskenyt naapuria veitsellä), esitti kaikkien yllätykseksi omia runojaan. Hän lausui säkeet: 

”Pakkasukko, päästä meidät ehdolliseen ennenaikaiseen vapauteen.                              
Jos et kaikkia, niin edes joka toisen.” 

Ehdollista ennenaikaista vapautumista pakkasukko ei luvannut mutta antoi Valeralle kourallisen makeisia. 

Saatiin lupa herätä vasta aamuseitsemältä. Heräsin kuitenkin 5.30 kuten tavallisesti ja vain LOJUIN SÄNGYSSÄ. Kun 6.45 nousin ja menin laiskasti pesulle, tunsin olevani kuin nautiskelija silkkinen aamutakki yllään, ihminen, joka astelee meluisien illanistujaisten jälkeen makuuhuoneesta vesidiskoon. 

Tammikuun 1. päivän aamuvoimistelu oli luvattu perua. Ilmeisesti kuitenkin oli päätetty, että vangit saisivat liian suuren annoksen mukavuuksia, mitä he eivät ehkä kestäisi. Uskokaapa, että aamuvoimistelu seitsemältä on tosi ok-juttu. 

Juhla oli siis oikein hyvä. Pidin siitä.  

Toivottavasti tekin vietitte hyvän uudenvuoden.😉 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 10.1.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko

Rakkaittemme lähellä

Uudenvuoden perhekuva on tärkeä perinne. Se korostaa juhlan hellää luonnetta ja luo minulle henkilökohtaisesti oikean uudenvuoden ja joulun tunnelman. 

Sosiaalisen median myötä jouluisesta perhekuvasta on tullut Instagram-perinteemme. Katselen itse mielelläni tällaisia ystävien ja tuttavien kuvia. On hauskaa huomata, kuka on kasvanut, kuka kaljuuntunut ja kuka saanut perheenlisäystä. 

En aio luopua tästä perinteestä, vaikka on ilmaantunut pieniä hankaluuksia. Siksi pyysin Juliaa, Dašaa ja Zaharia ottamaan uudenvuodenkuvan, leikkaamaan minut samantapaisesta kuvasta ja asettamaan varovasti heidän viereensä aivan kuin olisimme yhdessä. 

Valitettavasti en ole saanut vielä nähdä, miten kuva on onnistunut. Uskon, että se näyttää hyvältä, sellaiselta kuin uutenavuotena pitääkin. 

Toivotan teille kaikille erinomaista juhlaa!

Olkaa rakkaittenne lähellä. Ja olkoot he lähellä teitä, jottei tarvitse liimailla kuvia. 

Pysykää optimisteina kaikesta huolimatta. Esittäkää kahdeltatoista yöllä hienoja toivomuksianne. Toteutukoot ne kaikki. 

Syleilen ja rakastan kaikkia. Helistän tiukua ja hyräilen lastenlaulua piirrosfilmistä, jonka aiheena on tämä loistava juhla. 

Hyvää uutta vuotta!

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 31.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko

Se onnistui!

Tänään on tärkeä päivä, aivan suurenmoinen. Olen tehnyt sen. 

Hermoilin, pystyisinkö. En voinut edes kuvitella, että tekisin sen itse. Ja miten se yleensäkään tapahtuu? 

Meille on selitetty, ettei siinä ole mitään kamalaa eikä tarvitse pelätä. Kaikki, jotka yrittävät tosissaan, onnistuvat. 

Ja monet maksavat siitä. Internet pursuu ilmoituksia, joissa tarjotaan senkaltaisia palveluita. Mutta vain hölmöt maksavat sellaisesta, minkä pystyvät ihan hyvin tekemään itse. 

Tosin sitä varten on sulkeuduttava taukotupaan ja vietettävä siellä viisi minuuttia ilman housuja. Mutta väitetään, että se on vaivan arvoista. 

Minä uskalsin. Astuin taukotupaan ja riisuin vankilahousut ja lyhensin ne. Ompelin siksakkia piilopistoin. Aivan kuin oppikirjassa. Nappasin alareunasta neulalla tasan yhden langan. Ylälaidassa työnsin neulan tarkasti taitekohtaan. Pistojen tiheys oli minulla kolme senttimetrillä. Työ onnistui mallikkaasti. Housuja ei pystytä lyhentämään näin yhdessäkään ompelimossa. 

Nämä vankilahousut ovat olleet minulle vähän liian pitkät. Kymmenen kuukautta olen kääntänyt lahkeita, milloin sisään-, milloin ulospäin. Se on hankalaa eikä näytä kovin hyvältä. 

”Pystytte edes lyhentämään housunne, eikä teidän tarvitse maksaa työstä ompelimolle.” Tämä on opettajien lempilause, kun he katselevat vankien epäileviä naamoja ja julistavat, kuinka hyödyllistä on opiskella ompelijaksi. 

Olen käyttänyt saamiani tietoja. Olisittepa nähneet minut. Pitelin neulaa tarunhohtoisesti, kun olin kääntänyt ommeltavan kohdan etusormeni päälle, ei niin kuin tavis, joka pistelee neulaa ylös alas. Minulla oli solmu vain langan toisessa päässä. Ompelin yksinkertaisella langalla enkä kaksinkertaisella, kuten kaikki yleensä tekevät. 

Te olette varmaan poropeukaloita ettekä edes käsitä, mistä kirjoitan. Ette erota piilopistoa tukitikkauksesta. 

Ja hyvä niin. Ei teidän tarvitsekaan osata. Ette harrasta joutavuuksia ja lyhennytätte housunne heti kaupassa. Nykyisin on jopa erikoiskoneita, jotka suoltavat teille ongelmitta vaikka kilometrin päärmettä.😉 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 27.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko

Nato ja korruptio

Parakkimme televisio pauhaa päivät pitkät Natoa vastaan. Kaikissa ohjelmissa selostetaan Naton uhasta. Putin itse parkuu, että Nato on oven takana emmekä saa antaa sille periksi. 

Näin tuntuu elävän koko Venäjä. Mikään muu ei enää kiinnosta ihmisiä. 

Mutta asianajaja tulee käymään ja kertoo uutisia tosielämästä. Roman Abramovitš on saanut Nato-maa Portugalin kansalaisuuden. Hän on Putinin varainhoitajia ja läheisin oligarkki. 

Abramovitš on onnistunut löytämään maan, jossa pystyy antamaan lahjuksia puolivirallisilla ja virallisilla maksuilla ja elämään Euroopan unionissa ja Natossa, Putinin rintamalinjan toisella puolella, jos niin voi sanoa. Abramovitš on antanut itselleen joululahjan, ostanut uuden lentokoneen. Se on Boeing 787, joka on maksanut 350 miljoonaa dollaria. Kone on valmistettu johtavassa Nato-maassa, ja rahat ovat menneet sen talouteen. Samaan hintaan saa kymmenen venäläisvalmisteista Suhoi Superjettiä.  

Jos joku on unohtanut, niin Abramovitš on hankkinut suurimman osan omaisuudestaan seuraavasti: vuonna 1997 hän osti sadalla miljoonalla dollarilla valtion öljy-yhtiö Sibneftin. Vuonna 2005 hän teki yhdessä Putinin kanssa vuosisadan kaupan: valtio eli Gasprom lunasti Sibneftin takaisin Abramovitšilta, tällä kertaa 13,1 miljardilla dollarilla. Eikö ollutkin nerokasta? Otettiin vain meidän taskusta 13 miljardia dollaria. 

Juuri näillä rahoilla ostellaan jalkapalloseuroja, kiinteistöjä ja lentokoneita. Samat rahat virtaavat Putinille itselleen. Selvityksessämme olemme kertoneet, että Putinin Gelendžikin-palatsin rakentamiseen on käytetty myös Abramovitšin rahoja. 

Ja nyt Putinin varainhoitaja lentää kalliilla koneella Nato-maahan. Mikä urho! 

Kaikki ovat tyytyväisiä. 

Putin ja Abramovitš varastavat rahaa valtion budjetista ja sijoittavat sitä länteen. 

Länsi pelottelee itseään Putinin hyökkäyksellä Ukrainaan mutta antaa kansalaisuuden  luotto-oligarkille. 

Portugalilaiset virkailijat kantavat rahalaukkuja. 

USA:n talous on rikastunut 350 miljoonalla dollarilla. 

Televisiojuontajat kehuvat suu vaahdossa Putinin taistelua Natoa vastaan. 

Ihanteellinen teeskentelyn ja korruption kiertokulku. 

Mutta surullinen Venäjän kansalainen, joka on maksanut tämän kaiken, seisoo kaupassa ja ynnää, riittävätkö rahat votkapulloon ja kolmeen mandariiniin uudeksivuodeksi. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 23.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko

Koulunpenkillä

Kun olin lapsi, opettajat sanoivat minulle: ”Navalnyi, jos koulu sujuu huonosti, jäät luokalle ja menet sitten ammattikouluun.”

Opiskelu sujui hyvin, ja kuitenkin olen joutunut amikseen. 

Olen ammattikoululainen, joka opiskelee ompelijaksi, ammattiin numero 19601. 

Mitä luulitte? Että olisin mennyt heti ompelemaan teollisuusvyöhykkeelle. Mitä opiskelemista siellä muka on? 

Vielä mitä. Otetaanpa esimerkiksi silitysrauta. Sillä ei silitetä vaan suoritetaan tietyn kohdan silityskäsittely.  Tulkoon tietoonne, että on olemassa
– auki silittämistä 
– litteäksi silittämistä
– kohoumien poistamista silittämällä ja
– prässäämistä. 

Tässä on vain se, minkä jo tiedän. Elämäni tapahtumat ovat hyvin ironisia. Siksi en epäile, että vielä on tulossa 
– hypersilittäminen
– jälkisilittäminen 
ja tietenkin
– metasilittäminen. 

Meillä on aivan oikea ammattikoulu, jossa kirjoitetaan vihkoihin, istutaan luokkahuoneissa, tehdään käytännön harjoituksia ja suoritetaan kokeita. Meillä on kaksi erinomaista opettajaa, hyvin kärsivällisiä naisia. Minä tulisin hulluksi kaltaistemme oppilaiden kanssa. 

Opiskelijoilta on tietenkin ajeltu päät kaljuiksi. Niinpä opettajani ennustus näyttää toteutuneen kahdesti. En ole pelkästään amiksessa vaan sellaisten oppilaiden ryhmässä, jotka ovat jääneet luokalle kymmenen kertaa peräkkäin. 

Nähtävästi erityistyöntekijän pitää valvoa minua, koska olen epäilyttävin amislainen. Hän istuutuu viereiseen pulpettiin, asettaa pöydälle videotallentimen, joka on suunnattu minua kohti, ja istuu tällä tavoin kaikki viisi tuntia. 

Lakki päässään ja sarkatakki yllään, ompelukoneen vieressä. 

Toisinaan hän sanoo minulle jotain tyyliin: ”Aleksei Anatoljevitš, lakatkaa katsomasta ikkunaan. Ei siellä mitään mielenkiintoista ole.”  

Tällaisina hetkinä tunnen sataprosenttisesti palanneeni ajassa taaksepäin.  

Teoriapuoli on minulla hallussa. Sain kokeesta kympin. 

Mutta ompeleminen ei luista. Nopeutta säädellään polkimella. Koneeni joko seisoo tai suoltaa hurjaa vauhtia aivan vinoa tikkiä. Raivostun, eikä silloin mikään onnistu, selvähän se. 

Kuinka viisaasti opettaja onkaan sanonut: ”Ei olisi pitänyt kasvattaa 46 numeron kaviota!”

Kaikki on näin. Ei olisi pitänyt. 

Varmaankin vielä opin. Eihän opiskelu ole koskaan myöhäistä.😉 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 20.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko

Mihin raha riittää?

Hyvänen aika, mitkä hinnat, supatan katsellessani myyntitiskiä. Olen toivottoman kauhun vallassa, sen jota jokainen eläkeläinen tuntee kaupassa. Minähän olen eläkeläinen kahdesti kuussa. 

Kaksi kertaa kuukaudessa leirimme vangit viedään kioskille. Se on kirjaimellisesti kioski, pikku kauppa niin kuin maalla tai kesämökkitaajamassa. Elintarvikevalikoima on niukka. 

Vanki voi kuluttaa kuukaudessa 9 000 ruplaa, ei enempää. Venäjällä eläke on keskimäärin 15 800 ruplaa. Minulle annetaan ilmaista vaikkakin huonoa ruokaa. Saan vaatteet ja kengät. En käytä rahaa sähkö- ja vesimaksuihin, en puhelinliittymään, Internetiin,  matkoihin enkä lääkkeisiin. Minun ei tarvitse ostaa lahjoja tolkuttomille mutta rakkaille lapsenlapsille. Kun keskimääräisestä eläkkeestä vähennetään välttämättömät menot, jotka eivät liity ruokaan, minun 9 000 ruokaruplaani voi verrata summaan, jonka keskiverto eläkeläinen käyttää kuukaudessa elintarvikkeisiin. 

Talouden kannalta minäkin olen eläkeläinen. 

Sanon rehellisesti niin kuin asia on: äimistelen hintoja ja kahta kamalammin niiden nousua. 

Tulin tänne kymmenen kuukautta sitten. Olen nähnyt, kuinka Inflaatiotragedia on kohdannut eläkeläisen.   

Ensin ylellisyydeksi muuttui säilykeliha. Se kallistui 140 ruplasta 250 ruplaan (79 %). En ole ostanut sitä pitkään aikaan. Vakuutan teille, että eläkeläinen pystyy syömään perunaa säilykelihan kanssa korkeintaan kerran kuussa. 

Kun kysyn kalasäilykkeistä, myyjä huokaa. Hän tietää, että vangit ovat lakanneet ostamasta niitä. Ne ovat kallistuneet keskimäärin 110 ruplasta 170 ruplaan (55 %). Kioskiruokieni taikakolmikko muodostuu säilykkeistä: pavuista, vihreistä herneistä ja maissista. Niiden hinta on noussut 56–70 ruplasta 80–85 ruplaan (30 %). 

Venäläinen juusto maksaa nykyisin 237 ruplaa. Katselen sitä ja ajattelen, että juusto on oligarkkien ruokaa. 

Merikaali on ollut halpojen kalorien lähde, mutta senkin hinta on noussut 45:stä 65 ruplaan (44 %). 

Maito musertaa minut. Ennen purkki maksoi 68 ruplaa, mutta nyt jotain uutta maitoa myydään 86 ruplalla. Ostin ja katsoin vasta sitten pakkausta. Purkin kyljessä ei ole sanaa ”maito”. Siinä lukee ”kasvirasvoista valmistettu maitojuoma”. 

Auringonkukkaöljy on kallistunut 90 ruplaan. Odotan hyvin huolestuneena uutta hintaloikkaa. 

Tiedän, että kioskimme hinnat ovat kuin vapaudessa. Venäjällä keskivertoeläkeläinen on tyhjätasku. Jos häntä ei odota nälkä, niin edessä häämöttää ainakin muonan vaihtaminen halpaan makaroniin. pultsarin pakkaukseen. 

Hedelmiä hän ei pysty ostamaan lainkaan ja saa vihanneksia vain omasta kasvimaasta. 

Tietysti olen ennenkin ymmärtänyt tämän kaiken. Mutta on vaikuttavaa joutua sellaisen ihmisen nahkoihin, joka ostoksilla laskee kuumeisesti päässään ja sanoo: ”Ehkä jätän makrillin ostamatta.”

Tämä on hyödyllinen kokemus. Olen arvioinut, että henkilökohtainen inflaationi on 40 prosenttia, ei yhtään vähempää. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 14.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko

Vankila ja feminismi

Vankila auttaa ymmärtämään feministejä. 

Leirimme päällikkö kutsui minut luokseen ja sanoi: 

– Tuomittu Navalnyi, teidän ojentamisenne ei ole mahdollista ilman, että osallistutte työtoimintaan. Olette istunut meillä jo yhdeksän kuukautta. On aika ruveta tekemään töitäkin. 

Kun vapautuneet tehtävät laskettiin mukaan, tarjolla oli seuraavaa: päivystäjä, kokki, leipuri ja aputyöläinen. Oli myös paikka ompelimossa teollisuusvyöhykkeellä. 

En uuvuta teitä pohtimalla vankilan ammattien hienouksia. Ette tunne niitä, ja niin on hyvä. Ette tarvitse sitä tietoa mihinkään. Sanon vain, että pidän kuvasta, jossa olen leipuri. Seison punakkana miehenkoljattina valkoinen lakki päässä ja kädet puuskassa. Katselen, kuinka leivät kypsyvät uuneissa ja hymyilen mietteissäni. 

Päätin kuitenkin pysyä loitolla herrahissin viroista ja ilmoittauduin ompeluosastoon, lähemmäs tavallista kansaa. 

– Ompelijatar siis, pomo sanoi. 

Mitä porukkaa nämä ovat? ajattelin. Tietenkin hänen piti sanoa ”ompelijatar” feminiinimuodossa, koska halusi piikitellä. Maskuliinimuotoista ompelija-sanaa ei taida olla olemassa, mutta varmasti ammattinimikkeestä on miestä tarkoittava muoto.*  

Sitten katsoin koulutusilmoitusta: ”ompelijatar”. Kaikilla tauluilla luki ”ompelijatar”, samoin kaikissa papereissa.
 
Niin ammattia todellakin nimitetään. Toista sanaa ei ole. Ompeluosaston operaattori, jota varmaankin olette ajatelleet, on toinen ammatti. 

Sanoin itselleni: ”Etkö sinä, Aleksei, ole virnuillut Instagramissa feministeille, jotka eivät halua olla bloggareita tai kirjoittajia maskuliinimuodossa vaan bloggarittaria ja kirjoittajattaria?” 

Olenko vitsaillut tästä aiheesta? Olen sanonut: ”Mitä väliä sillä on? Mikä ihmeen hölmö kirjoittajatar?”

Elämä on pilaillut kustannuksellani. Mitä väliä on, olenko ompelija feminiini- vai maskuliinimuodossa? 

En ole ennenkään vastustanut sentapaisia sanoja kuin kirjoittajatar ja toimittajatar. Mutta olen pitänyt niitä vähäpätöisenä hölynpölynä ja hyvänä syynä trollaukseen. Nyt kannatan palavasti jokaisen ihmisen oikeutta nimittää itseään kuten haluaa. Sitä vartenhan kieli on olemassa, ja sen pitää kehittyä yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti. 

Kysynkin teiltä, jotka olette yhteiskunta, mikä on miespuolinen ompelijatar.😉 

Olisiko se ompuri, ompelikko vai ompeltööri?

Venäjän substantiiveilla on kieliopillinen suku. "Šveja" (ompelija) on a-päätteisenä feminiini. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 7.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko