Ryhmäkanne

Keitä tässä kuvassa on? Mitä luulette?

Siinä on henkilöitä, jotka ovat tehneet kanteen. Navalnyin perhe, johon kuuluvat vanhempani, Julja, Daša ja Zahar ovat nostaneet tänään ryhmäkanteen. He aikovat viedä asian perustuslakituomioistuimeen saakka. 

Olen tuomittu, ja minulle muistutetaan jatkuvasti, että olen samanlainen vanki kuin kaikki muutkin. Mutta kuluneen vuoden aikana minulla on ollut nolla tapaamista läheisteni kanssa, nolla pitkää tapaamista, nolla lyhyttä tapaamista ja kaksi puhelinkeskustelua 11 kuukautta sitten. 

Olen kovan kurin rangaistussiirtolassa. Yleisen säännön mukaan minulle kuuluu vuodessa kolme pitkää kolmipäiväistä tapaamista ja kolme lyhyttä neljän tunnin tapaamista lasin läpi sekä vähintään kuusi puhelua. 

Otetaanpa esimerkiksi sarjamurhaaja. Hän joutuu erityisen kurin rangaistussiirtolaan, joka on tarkoitettu elinkautisvangeille. Ensimmäiset kymmenen vuotta hän viettää ”ankarissa oloissa”. Mutta silloinkin on yksi pitkä ja kaksi lyhyttä tapaamista vuodessa. Minulla niitä on nolla. 

Lisäksi on olemassa rautainen sääntö: kun vanki on saapunut rangaistussiirtolaan tuomion saatuaan, hänelle kuuluu tapaaminen. Tämäkään ei ole koskenut minua. Kaikenlaisten temppujen ja kurinpitohuomautusten avulla vankilavirkailijat ovat kehittäneet minulle erityisen järjestyksen, jossa kaikki on kielletty. 

Kysymys ei ole vain itsestäni. Perustuslaki takaa lasteni oikeudet: heillä on oikeus tavata minua, ja minä olen velvollinen osallistumaan heidän kasvatukseensa. Perustuslaki takaa myös iäkkäiden vanhempieni oikeudet. Velvollisuuteni on huolehtia heistä niin kuin pystyn. Minun kuuluu siis olla tekemisissä heidän kanssaan. Mutta heitä ei päästetty saliin edes ensimmäisenä päivänä, kun oikeudenkäyntini oli ”avoin”. Vilpillisessä järjestelmässä julistetaan, että yhteydet sukulaisiin ja muut sosiaaliset suhteet osoittavat, rikollisen parantavan tapojaan. Periaatteessa tällaista toimintaa pitäisi kannustaa kaikin tavoin. 

Käytännössä se on vankilakorruption perusasioita. Kun maksaa, saa puhelun. Kun maksaa enemmän, saa tapaamisen. Tai tällä lailla pilkataan vankia kuten minun tapauksessani. Miksi emme anna tapaamista? Koska voimme jättää antamatta, ha-ha-haa. 

Navalnyin perhe on siis nostanut ryhmäkanteen. Tiedän kaiken oikeuslaitoksestamme, eikä minulla ole mitään harhakuvitelmia. Kysymys on periaatteesta: minulla on oikeus tavata läheisiäni edes pari kertaa vuodessa. Tämä on myös tulevaisuuden asia: joskus, vaikka vuosienkin kuluttua, rehellinen oikeus käsittelee uudelleen nämä jutut. Olkoon aineisto valmiina.  

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 3.7.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko