Kerron teille, miten olen toteuttanut päähänpinttymäni. Se on oikeudenkäynnin ansiota. Vastaan samalla usein esitettyyn kysymykseen: ”Mitä siellä oikeudessa tapahtuu?”
Filmissä Rautamies on tunnettu kohtaus, jossa päähenkilö aloittaa illanistujaisissa tappelun kaverinsa kanssa. Tätä ennen Rautamies pyytää dj:ltä läski biittiä, jonka tahdissa hakata parasta ystävää. Pidän kovasti tästä kohtauksesta ja olen halunnut käyttää fraasia jossakin. Mutta milloin tylsässä elämässäni voisi pyytää läski biittiä?
Minulle tuotiin kopiot todistusaineistosta, jonka perusteella minä ja rikoskumppanini Holodnyi saamme pitkän tuomion. Avasin yhden mapeista, näin avaintodisteen ja hoksasin, missä sanon nuo sanat. Kun ensimmäisenä istuntopäivänä on lausuttu näkemys esitetyistä syytöksistä, syytetyt pitävät ensimmäisen virallisen puheensa.
Nousin ja sanoin: ”Jotta ymmärtäisitte, kuinka suhtaudun väärään syytökseenne, luen rivin asiakirjasta, joka koskee ääritoimintaani.Nide nro 44, jutun sivu 220. Sivulla on kolme leimaa ja erityisen tärkeitä asioita hoitavan tutkintatuomarin allekirjoitukset.” Käännyin Danieliin päin: ”Holodnyi, anna minulle läski biitti, jonka tahdissa luen juttuni aineistoa. Siihen sisältyy säe ’hei, grrra’. Ihan painava todiste siitä, että olen suunnitellut kaatavani Putinin väkivaltaisin keinoin, kuten syytekirjelmässä sanotaan.”
Sain palkinnoksi tuomarin hymyn ensi sekunneilla, kun aloin lukea Morgenshternin räppiä. Ensimmäisenä alkoi nauraa sihteeri, joka oli ymmärtänyt asian. Sitten oikeusvirkailijatkin nauroivat. Kun päästiin kohtaan ”Navalnyi Ljoha, hei” myös oikeuden jäsenet nauroivat.
Oikeuskäsittely etenee näin vitsien ja naurun saattelemana. Nauramme kaikenlaiselle hölynpölylle, jonka tutkintatuomarit ovat niteisiinsä tunkeneet. Minulle määrätään 15-20 vuotta, ja väki hajaantuu.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 5.7.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko