Tänään alkaa tavanomainen oikeudenkäynti, joka pidentää reilusti tuomiotani. Mutta en halua hyödyntää tätä päivää herättääkseni myötätuntoa itseäni ja muita poliittisia vankeja kohtaan. Kutsun kaikkia toimimaan. Tahdon tiedottaa uudesta hyvin tärkeästä hankkeestamme, suuresta kampanjakoneesta. Se on totuuskone. Emme vain aio rakentaa sitä vaan luomme sen varmasti yhdistääksemme ponnistukset Putinin valheita ja Kremlin teeskentelyä vastaan. Tarvitsemme teitä kovasti. Liittykää joukkoomme.
Putin on osoittautunut hölmöksi sotataidon alalla, lahjattomaksi sotapäälliköksi, mutta poliitikkona hän ei ole tomppeli. Hän tietää, että kaikki poliittinen toiminta perustuu aatteeseen ja sanoihin, agitaatioon ja vakuutteluun. Tämä näkyy erittäin hyvin vaaleissa siellä, missä ehdokkaiden kesken on kova kilpailu. Olivatpa valtiot, poliittiset perinteet ja keskustelunaiheet millaisia tahansa, vaaleissa kaikki lähtee siitä, että agitaattorit kiertävät koteja, soittavat ihmisille ja pyrkivät vakuuttamaan äänestäjiä somessa ja pikaviestimissä. Vaikka USA:n presidentinvaaleissa käytetään huipputeknologiaa ja suunnattomasti rahaa, niissä kaikissa ehdokkaat itse auttavat puhelukeskuksissa herättääkseen kannattajissaan halun soittaa, selittää asioita ja vakuuttaa kansalaisia.
Mikään ei ole voittanut vaikuttamistyön perusmuotoa: pitää vain puhua, kertoa esimerkkejä ja esittää perusteluja.
Ihmiset julistavat mielellään, ettei vaalikampanjointi vaikuta heihin: he tietävät varmasti, mitä tahtovat, eikä heidän mieltään pysty muuttamaan. Mutta näin se ei ole. Suuri osa äänestäjistä tekee päätöksensä vaaliuurnilla. Siksi hyvä agitaattori herättelee epäilyksiä, käyttää satiirin keinoja ja saa väkeä muuttamaan mielensä. Tämä on todistettu jo kauan sitten. Olemme itsekin järjestäneet tällaisia kokeiluja.
Minkä puolesta pitäisi puhua, kun vaaleja ei ole? Syytä on ja panokset ovat kovat. Alamme kampanjoida sotaa ja Putinia vastaan. Se on pitkä, sinnikkyyttä vaativa ja kuluttava mutta periaatteellisesti tärkeä hanke, jonka avulla alamme kääntää ihmisiä sotaa vastaan.
Työ on suunnattu sotaa ja kaikkea siihen liittyvää vastaan, sitä umpikujaa vastaan, johon Putin mielettömästi ja tyhmästi syöksi maamme 24. helmikuuta 2022. Se on merkinnyt kuolemaa, menetyksiä, liikekannallepanoa, sotarikoksia, eristystä, pakotteita, kymmeniätuhansia kaatuneita ja miljoonia ulkomaille muuttaneita. Talous on joutunut rappiolle, elintaso on laskenut. Rikollisia ja rutiköyhiä on mobilisoitu. Kotiin on kuljetettu ruumiita ja haavoittuneita.
Tehtävä on hyvin konkreettinen, ja työmme onnistuu. En sitä epäile. Tässä tärkein taulukko ja merkittävimmät luvut yhdestä kyselystämme:
Onko teillä ollut tuttavia tai sukulaisia, jotka on mobilisoitu ja jotka ovat kaatuneet?
Joka viidennellä on ollut sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat kaatuneet tässä sodassa. Valitettavasti nämä luvut vain kasvavat. Ne muuttavat yleistä mielipidettä. Kymmenettuhannet ovat haavoittuneet ja vammautuneet. Sadattuhannet mobilisoidut ovat nähneet omin silmin Putinin sodan sellaisena kuin se on taitamattomista varastelevista kenraaleista sukkien ja ammusten puutteeseen. Nämä sotilaat palaavat kotiin. Heidän tarinoitaan kuunnellaan ja kerrotaan uudelleen. Tämä ei suinkaan tarkoita, että he muuttuvat automaattisesti sotaa vastustaviksi aktivisteiksi. Mutta meidän avullamme heistä voi varmasti tulla sellaisia. Meillä on syytä keskustella heidän kanssaan tärkeistä asioista, ja monet eivät kieltäydy juttelemasta
Saamme monet ihmiset muuttamaan mielensä ja lähes kaikki epäilemään. Tämä on kampanja sotaa ja Putinia vastaan. Toteutamme sen hyvien vaalikampanjoiden menetelmillä. Kysymme kaikkien mielipidettä. Kohdistamme toimintamme satoihin eri ihmisryhmiin. Valitsemme niistä jokaiselle sopivan lähestymistavan. Etsimme epäilevät ja saamme heidät vakuuttumaan asiastamme.
Epäilen kovasti sodan suunnattomia kannatuslukuja, joita Kremlin mielipidetutkijat esittävät. Ensinnäkään ei tiedetä, mitä erityisen sotilaallisen operaation tukeminen tarkoittaa. Pyydän, että lähettäisitte minulle kaiken, mitä Strelkov ja Prigožin kirjoittavat ja puhuvat. Luen tekstit tarkasti miettien. Ovatko he sodan kannalla? Selvähän se. Vaikka he eivät pidä toisistaan, en ole löytänyt keneltäkään muulta yhtä selviä Putinin ja Kremlin vastaisia lausumia. Rehellisesti sanottuna ne ovat jo lähellä sodanvastaisia puheita. Oletteko katsoneet Prigožinin esiintymistä? Kaikessa ihmisvihassaan se on sodanvastaista. Kokki sanoo suoraan, että kaikki on lopussa, sota on hävitty. Voiton käsikirjoitus, hänen sanaansa käyttäen ”paras mahdollinen” suunnitelma, että anastamme sen, mikä on jo hyppysissämme, on tuskin mahdollinen. Eliitti on varastanut kaiken, ja sen lapset ovat ulkomailla. Kenraalit ovat tyhmiä varkaita. Maamme aseet ovat huonoja, ja ammuksia on vähän. FBK on aina puhunut tähän tapaan. Nyt samoin sanoo sodan tärkein kannattaja ja yksi sen komentajista.
Kun äänestäjä puhuu meille tästä kaikesta, meidän on sanottava ytimekkäästi: Hittoon koko sota vai mitä? Miksi ihmeessä se aloitettiin? Monet eivät pidä sodasta. Entä kun sota on hävitty tai se on tarkoituksetonta? Myös näihin asioihin ovat perustuneet kaikki sodanvastaiset kampanjat (Vietnam ja Irak).
Agitoin täällä vankilaväkeä, minkä pystyn. Tietenkin he sanovat kannattavansa sotaa. Miten muutenkaan voisi olla. Videotallennin äänittää keskustelut. Heille on turha puhua sotarikoksista, Butšasta, hyökkäyksestä ja pakotteista. He viis veisaavat, kuka siellä kärsii. Mutta heillä ei ole vastausta kysymykseeni: ”Missä ammukset ovat. Minne 23 vuotta vallan kahvassa ollut Putininne, jolla on kasoittain rahaa, on työntänyt ammukset, sukat, luotiliivit ja nelikopterit? En minä ole keksinyt ammusjuttua. Näin on sanonut teidän Prigožininne, jonka edessä ryömitte, kun hän tuli värväämään vankeja sotaan. Jos teidän valtajärjestelmänne on tuhonnut kaiken siinä määrin, ettei ole tiedustelutoimintaa, ei komentajia, ei valtionrajaa, ei ilmapuolustusta, ei ammuksia eikä sukkia. Miksi ihmeessä lähditte sotimaan? Siksikö, että miljoona miestä kaivettaisiin hautaan?” He eivät keinuta minua sylissään tällaisten keskustelujen jälkeen mutta jäävät miettimään asiaa ja epäilevät virallista totuutta.
Etsimme oman lähestymistavan jokaiselle ihmiselle. Emme yritä puhua samalla tavalla moskovalaiselle ohjelmoijalle, Orjolissa asuvalle nuorelle äidille ja tseljabinskilaiselle eläkeläisupseerille. Tämä on sodanvastainen kampanja. Se voi onnistua vain sellaisen armeijan voimin, johon kuuluu kymmeniä- tai satojatuhansia vakaumuksellisia, sinnikkäitä työtä rakastavia ihmisiä, jotka uskovat toiminnan menestykseen. He eivät uuvu työskenneltyään viisi minuuttia, eivät pyörry, jos keskustelukumppani passittaa helvettiin. He eivät menetä motivaatiotaan, vaikka tapaavat keskivertoäänestäjän, eivätkä odota, että tuo ihminen ajattelee loogisesti ja järkevästi, on sivistynyt, kohtelias ja muuttaa heti mielensä. Työ on älykästä, hienovaraista, sitkeää ja pitkäaikaista. Kutsun joukkoihimme niitä, jotka haluavat tehdä oikeita asioita, antaa todellisen panoksensa eivätkä ruikuttaa loputtomasti Facebookissa ja Twitterissä, joissa yritämme vain saada oman mielemme muuttumaan.
Me vastustamme jo sotaa. Meitä on muutama miljoona. Olemme oppineet järjestämään ja rahoittamaan toimintamme itse. Kuvitellaanpa vähän. Puolitoista miljoonaa on lähtenyt maasta sodan ja liikekannallepanon alettua. Toiset puolitoista miljoonaa on lähtenyt vuoden 2014 jälkeen. Miljoona on jäänyt Venäjälle, eivätkä nämä ihmiset pelkää. Koko tästä joukosta joka kymmenes tulee mukaan sodanvastaiseen agitaatiotyöhön. 400 000 agitaattorin armeija pystyy tavoittamaan kuukaudessa 12 miljoonaa kansalaista silloinkin, jos jokaisella agitaattorilla on vain yksi kontakti päivässä, eli hän ei rasita itseään liikaa. Tällaisella voimalla agitaatiokone mullistaa yleisen mielipiteen kolmessa neljässä kuukaudessa.
Haaveet sikseen. Käytännössä tällainen saavutus on epätodennäköinen. Ihmisiä laiskottaa. Heillä on omat hommansa. Ne, jotka ovat kovimmalla äänellä vaatineet todellisia tekoja, katoavat ensimmäisinä. Toimettomat osaavat aina puolustella itseään: ”Eikö työ ole tuhoon tuomittu? Lähtisin kyllä, mutta tuo on hölynpölyä.” He keskittyvät kritiikkiin eivätkä tuhoa mitään. Tähän tapaan se jatkuu. Näin sujuu mikä tahansa vaalikampanja. Kuitenkin ymmärrämme, että kymmenettuhannet ihmiset ovat valmiita käyttämään ainakin tunnin päivässä tunnolliseen ja sitkeään työhön yhteiseksi hyväksi. Tämä on valtava voima. Maailman suurimpiin kuuluvan agitaatiokoneen järjestäminen ei ole yksinkertaista. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Voimme varmasti asettaa ensimmäiseksi tehtäväksemme sen, että sodanvastainen agitaatio tavoittaa 10 000 äänestäjää. Jo tämä takaa huomattavan muutoksen yleisessä mielipiteessä. Kukaan ei pysty ennustamaan, miten se vaikuttaa poliittiseen tilanteeseen. Mutta työmme ei varmasti jää turhaksi.
Siirrytään käytännön asioihin. Mitä mielipiteenmuokkauksen välineitä meillä on Venäjällä? Mielenosoituksia ei voi järjestää. Asunnoissa ei pysty kiertämään. Omalla puhelimella ei voi soittaa, jos soittaja on Venäjällä. Puhelukeskuksia ei Venäjällä ole. Meillä ei ole perinteisten vaalikampanjoiden menetelmiä. Tunnustamme tämän järkevästi.
Mutta on uusia mahdollisuuksia, uutta tekniikkaa, ulkomailla toimivia ja hajautettuja yhteyskeskuksia. On pikaviestipalveluita, jotka voivat olla mullistavan tehokkaita, kun WhatsApp ja Telegram ovat jo kenen tahansa mummon käytössä. Agitaatio on mahdollista myös Kremlin valvomilla some-kanavilla, jos toimitaan oikein ja vältetään riskejä. Agitaatiokone, jonka aiomme rakentaa, on suurin piirtein seuraavanlainen: se on järjestelmä, johon voitte ottaa yhteyden teille sopivaan aikaan mistä tahansa paikasta. Voitte olla ääni- tai tekstiyhteydessä Venäjällä asuvaan henkilöön, joka vastaa tiettyjä kriteerejä. Niitä ovat sukupuoli, ikä, asuinpaikka, työskentelyala jne. Halutessanne voitte tehdä tämän anonyymisti. Järjestelmä opettaa teitä agitoimaan. Se perustuu aikaisempiin kokemuksiin. Se antaa ohjeita keskustelun kulusta, esitettävistä tosiasioista ja ilmaisuista. Tämä muistuttaa tekoälyn luomista ja opettamista toimimaan. Meidän on rakennettava kollektiivisen älyn järjestelmä ja opetettava se vakuuttamaan ihmisille, että täytyy vastustaa sotaa ja Putinia, joita vihaamme.
Sanotte: ”Vau!”
Tavoite on kunnianhimoinen. Mutta siinä ei ole mitään ennennäkemätöntä eikä sellaista, mitä ei pystyisi toteuttamaan. Markkinatutkijat, mainostajat ja poliittiset strategit ovat tehneet samankaltaisia asioita vuosikymmeniä. Kaikki tuntevat hyvin kylmät soitot, lämpimät kontaktit ja myyntisuppilot. Mutta useimmiten markkinamiehiä ei panna näiden keinojen takia vankilaan. Meidän toimintamme julistetaan ehdottomasti laittomaksi ja kumoukselliseksi. Valtiokoneisto valjastaa kaikki voimansa sitä vastaan. Erinomaista. Mekin laitamme kaikki voimamme peliin sotakoneistoa, korruptiota ja typeryyttä vastaan.
Meitä odottaa suuri tekninen työ. Mitään tämänkaltaista ei ole vielä toteutettu. Järjestelmän on oltava hyvin joustava, ja sillä pitää olla ominaisuuksia, jotka tuntuvat sulkevan toisensa pois. Kontaktipankin pitää olla helppokäyttöinen, mutta se on rakennettava niin, etteivät vuodot ole periaatteessa mahdollisia eikä tietokanta aiheuta ongelmia ihmisille. Jokaisella halukkaalla pitää olla mahdollisuus liittyä nopeasti toimintaan, mutta provokaattorit, huijarit, typerykset ja äkkipikaiset ihmiset on karsittava mahdollisimman pian. On luotava paljon kertakäyttötilejä, mutta järjestelmän ei pidä muuttua roskapostin jakelijaksi. Agitaatiokoneen on mukauduttava silmänräpäyksessä sulkuihin ja muihin vastatoimiin. Sen on toimittava mahdollisimman luovasti. Kollegojen kanssa olemme yrittäneet kehittää joitain tällaisia aineksia jo vuodesta 2012 lähtien. Varttunut väki muistaa hankkeen Hyvä propagandakone, josta kerroin eräässä mielenosoituksessa.
Projekti oli niin mittava, ettei siihen koskaan ollut tarpeeksi aikaa, osaamista, rahaa eikä henkilöstöä. Luulen, että tämä on ollut suurimpia poliittisia virheitäni: en pannut hyvää propagandakonetta etusijalle, emmekä rakentaneet sitä vuoden 2013 vaalien jälkeen, koska käänsimme huomiomme jatkuvasti muihin asioihin. Nyt meillä ei ole valinnanvaraa. Ei ole poliittista vaihtoehtoa. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin lopettaa sota ja lakkauttaa valtakoneisto, joka elää sodasta? Ei ole muuta keinoa järjestää toimintaa. Sadattuhannet aktiivisimmat ja osaavimmat ihmiset on ajettu ulkomaille. He ovat valmiita tekemään jotain, mutta mitä se voisi olla? Olemme saaneet tuhansia viestejä: ”Kaverit, antakaa meille jotain hyödyllistä työtä, jota voi tehdä ulkomailla tai Venäjällä mutta ilman turhia riskejä.”
Niinpä alamme kehittää, rakentaa, palkata väkeä ja kerätä rahaa. Tarvitsemme teitä kovasti. Tarpeellisia ovat varsinkin ne, jotka ymmärtävät kuvaamieni asioiden teknisen, logistisen ja järjestelyihin liittyvän puolen. Kokoamme mielipiteitä, asiantuntijoiden näkemyksiä ja ideoita. Järjestämme lähiaikoina teknologian kehittämistapahtumia eri kaupungeissa. Tietenkin tarvitsemme järkkymättömiä, kärsivällisiä ja ymmärtäviä ihmisiä, joista tulee tämän järjestelmän sydän. Kuoret rakennetaan teknisesti, mutta ihmiset täyttävät ne.
Keskusteluja on käytävä tuhansien tuntien ajan, jotta agitaatio onnistuu silloin, kun kone luodaan ja otetaan täysimittaiseen käyttöön. Meidän on kuunneltava ja analysoitava keskustelut. On määriteltävä mikrokohdistamisen muuttujat. On luotava, kokeiltava, muutettava ja parannettava satoja keskustelumalleja eri kohderyhmille.
Etsimme sataa uranuurtajaa, vapaaehtoista agitaattoria, jotka ovat valmiita tähän upeaan mutta hankalaan tehtävään, varsinkin kun ensi askeleet otetaan väistämättä sekasorron keskellä.
Kirjoita osoitteeseen antiwar@navalny.com, jos olet
− IT-asiantuntija ja olet valmis käyttämään paljon aikaa agitaatiojärjestelmämme teknisten ratkaisujen kehittämiseen
− markkinointiasiantuntija, sosiologi tai politiikantutkija ja olet valmis käyttämään paljon aikaa keskustelukaavojen ja mainontasuppiloiden luomiseen
− kannattaja ja olet valmis tukemaan juuri tätä agitaatiohanketta tuntuvilla rahalahjoituksilla
− vapaaehtoinen ja haluat olla ensimmäisen sadan joukossa, tahdot käyttää paljon aikaa varsinaisiin keskusteluihin, sellaisten keskustelumallien, sanojen ja menetelmien etsimiseen, jotka vievät kannattajia Putinilta ja sodalta.
Kerro itsestäsi yksityiskohtaisesti: mistä olet kotoisin, missä asut nyt ja kuinka paljon sinulla on aikaa tähän työhön. Otamme sinuun piakkoin yhteyttä.
Tämä on pitkäaikainen hanke. Putinin tappio sodassa on väistämätön. Mutta kukaan ei tiedä, millainen se on ja mitä siitä seuraa. He, joista muodostuu ylin valta, eivät häviä minnekään. He ovat olleet valmiita käynnistämään sodan rahan takia ja vahvistaakseen omia asemiaan. He vastaavat hävittyyn sotaan hysterialla ja uuden sodan valmistelulla. Juuri näillä asioilla he aivopesevät kansalaisia. Meitä lukuun ottamatta kukaan muu ei rupea tähän taisteluun ihmisten mielistä. Täytyy siis ryhtyä toimeen ja voittaa.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 19.6.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko