Kesäkuun 1. päivästä alkaen sellistäni on katkaistu radiolähetykset. Ihmisiä en juurikaan näe. Kun tapaan heitä, kanssani ei saa puhua. Kun asianajajat kysyivät minulta ns. oikeussalissa, miten sotatila oli meillä sujunut, ajattelin, että se oli jokin uusi vitsi tai Internet-meemi, joka ei ollut vielä tavoittanut minua.
Minuuttia myöhemmin minulle kerrottiin Rostovin valtauksesta, alas ammutuista helikoptereista ja Moskovaa kohti kulkeneesta sotilaskolonnasta, jonka tavoitteena oli tappaa elukka nimeltä Šoigu. Myös maskinaamainen oikeusväki kuunteli ja nyökytteli. Odotin jonkun huudahtavan, että menossa oli pilailuohjelma.
Kukaan ei huudahtanut.
Sen sijaan syyttäjä tuli paikalle ja jatkettiin oikeudenkäyntiä, jossa minua syytetään sellaisen järjestön perustamisesta, jonka tavoitteena on kukistaa presidentti Putin väkivaltaisin keinoin.
Kuuntelin syytöksiä ja katselin kuvaa singolla varustetusta tiesulusta Moskovan Jasenevossa.
Kuuntelin ja luin, miten Putin ja muut olivat paenneet Moskovasta.
Kuuntelin ja katselin kuvaa palavasta öljyvarastosta Voronežissa.
Kuuntelin puhetta siitä, että FBK:ssa on maalle vaarallisia ekstremistejä. Luin, että yhdet Venäjän federaation joukot asettautuivat asemiin Oka-joella puolustautuakseen toisten Venäjän federaation joukkojen hyökkäykseltä.
Odotin yhä, että ehkä syyttäjä purskahtaa lopulta nauruun ja huudahtaa: ”Tämä on pilailua. Näkisittepä, Navalnyi, omat ilmeenne!”
Mutta syyttäjänainen oli aivan vakava.
Ymmärrän maassamme tapahtuneesta yhtä vähän kuin kaikki muutkin.
Tietyt asiat ovat kuitenkin selviä:
1. Mikään ei ole Venäjälle suurempi uhka kuin Putinin valta. Helikoptereita ei pudottanut Rostovissa länsi eikä oppositio. FBK ei ole syössyt Venäjää sisällissodan partaalle, eikä ole varmaa, että vaara on vältetty.
Putin on henkilökohtaisesti saanut tämän aikaan. Muistutan, että hän on ITSE armahtanut kaikki ne vangit, jotka lähtivät tappamaan Šoigua, ja kenet he vielä halusivatkaan surmata.
2.Putinin valta on maalle niin vaarallinen, että jopa sen väistämätön kaatuminen aiheuttaa sisällissodan uhan.
Nyt ymmärrämme varmasti, että Putinin kannattajalauma on valmis milloin tahansa aloittamaan kaikkien sodan kaikkia vastaan. Siksi on erittäin tärkeää muistaa, että mihin tahansa Putinin jälkeiseen vallansiirtoon täytyy liittyä vapaat vaalit.
3. Kun sotilaskolonnat olivat menossa valtaamaan Moskovaa, kukaan ei noussut puolustamaan Putinia. Kansakunta ei yhdistynyt hänen ympärilleen. Emme vielä tiedä, kuinka suosittuja Prigožin ja hänen aatteensa sotajoukoissa ovat.W Todennäköisesti Putin on siellä vähemmän suosittu. Näin on ainakin sotivissa osastoissa.
4.Putinin aloittama sota voi todellakin tuhota ja hajottaa Venäjän. Tämä ei ole pelkkä dramaattinen huudahdus.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 28.6.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko