Kaalivarkaissa

Kuinka kaali ja 21,5 ruplaa motivoivat ihmisiä! 

Kun kiroaa Putinia, vain hymähdetään ymmärtäväisesti. Mutta kun mainitseekin 21 ruplaa, heti käydään hurjistuneina kimppuun. 

Perjantai-iltana pääsin pois rangaistussellistä ja maanantaina, siis eilen, sain jälleen 15 vuorokautta. Samalla ruokaostoksiani rajoitettiin. Meillä on nyt uudet säännöt. Ulkoilu määrättiin aamuseitsemäksi. Asia on tärkeä, koska päivällä ulkoillessa voi seistä hetken aurinkoläikässä, jos onnistaa. Kirjeidenlukuaika on poistettu lähes kokonaan. Lisäksi minulle on järjestetty henkilökohtainen ompeluosasto. Naapuriselli on muutettu työhuoneeksi eli sinne on viety ompelukone. Tukahduttavassa kopperossa istuminen on muutenkin rankkaa ja siellä pitäisi vielä ommella. 

Mihin kaali ja 21 ruplaa liittyvät?

Katsokaapa itse kuvakarusellista. Kesällä kaalin tukkuhinta oli kuusi ruplaa kilolta. Tällä hetkellä Federaation rangaistusten täytäntöönpanolaitos ostaa sitä mielettömiä määriä 27,5 ruplalla. Maassa on 400 000 vankia, ja kaali on heidän pääasiallista ravintoaan. Kaikki muut elintarvikkeet hankitaan suunnilleen samalla tavoin.
Kaali on siis kullanarvoista. 

Kaikki kahmivat Gostevista, rangaistusten täytäntöönpanolaitoksen johtajasta, vankisiirtoloiden päälliköihin. Ensiksi mainittu jättää järjettömät hinnat päättäväisesti huomiotta.  

Kun työtoverini olivat julkaisseet selvityksen hauskoista kaalijutuista, minut suljettiin seuraavana päivänä rangaistusselliin. Heti alettiin rakentaa työselliä ja muutettiin päiväjärjestys helvetillisestä huippuhelvetilliseksi. Otettiin käyttöön täysin laittomat säännöt: minulta kiellettiin ruoan ostaminen jopa ansaitsemillani rahoilla. On vielä kasapäin epämiellyttäviä pikkuseikkoja, joita vapaudessa elävä ihminen ei ymmärrä. 
Puolustavat kaaliaan! ”Näpit irti! Kyllä me sillä itsemme elätämme.”

Puhun aina korruptionvastaisen taistelun tärkeydestä. 

Koko Putinin hallinto, joka on naamioitunut järjettömästi konservatiivisuuteen ja henkisyyteen, on olemassa vain varastaakseen kaalin avulla. 

Ei ole väliä, mitä on kaalin tilalla: öljytehtaita, budjettivaroja, Siperian metsiä tai panssarivaunuja. Järjestelmässä kähvelletään kaikilla tasoilla, koska varastaminen on sen tarkoitus. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 12.4.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko