Naisten voima

Kirjoitan naisista yhden esimerkin valossa. Hän on rikoskumppanini. Eikö olekin hölmö sana, rikoskumppani? Vapaudessa sen kuulee harvoin, vankileirillä hyvin usein. Enimmäkseen tällaisessa yhteydessä: ”Istun, koska rikoskumppanini antoi periksi.”

Minun rikoskumppanini pelottaa kovasti Putinin hallintoa. Vaikka hänen juttunsa perustuu samaan syytteeseen kuin omani, hänen oikeudenkäyntinsä pidetään erikseen Ufassa. Oikeuden istunto on jopa julistettu suljetuksi. Paikalle ei päästetä toimittajia eikä yleisöä. 

Muutama vuosi sitten minulle tuotiin cv: ”Katso, upea nuori nainen haluaa johtaa järjestöämme Ufassa.” Lilija Tšanyševa, tilintarkastaja alan suurimpiin kuuluvassa firmassa. Erinomainen koulutus, menestysura, hyvät tulevaisuudennäkymät. Palkka muutaman kerran suurempi kuin se, jota me pystymme maksamaan. 

Meillä on aina ollut paljon tosi mahtavia vapaaehtoistyöntekijöitä. Mutta tämä on toisenlainen tapaus. Ihminen ei ole tulossa kolmen kuukauden vapaaehtoiskeikalle vaan on luopumassa työstään johtaakseen järjestöä Venäjän hankalimpiin kuuluvalla alueella. Baškiriassa politiikka on mielivaltaa, korruptiota, täydellistä asioiden vääristelyä, opposition henkistä painostusta ja tukahduttamista voimakeinoin. Kun kysyimme Lilijalta tästä aiheesta, hän aivan suuttui: ”Tehän katsotte, että on tärkeintä taistella vapauden puolesta. Miksi ajattelette, että minun kohdallani voisi olla toisin? Rakastan Baškiriaa ja Ufaa. Haluan asua täällä ja toimia normaalin elämän puolesta.”

Tšanyševa näytti kaikille, miten asiat hoidetaan. Hän järjesti mielenosoituksia alueella, jolla poliittisen elämän luulisi tukahtuneen. Tšanyševa ei pelännyt, että hänet vangitaan niiden takia. Niin kävi usein. Hän puhui Baškortoštanin budetin julkisissa käsittelyissä sillä tavalla, että kaikki käsittivät hänen olevan päätä pitempi kuin virkamiehet. Hän on taistellut paikallista mafiaa vastaan Kuštau-vuoren säilyttämiseksi koskemattomana. Hän on mitätöinyt korruptioon perustuneita sopimuksia ja julkaissut selvityksiä. Hänestä on tullut valtakunnan tason poliitikko ja Baškortoštanin tasavallan oppositiojohtaja, jolla on kaikki rakentavasta toimintaohjelmasta rohkeuteen ja kykyyn keskustella ihmisten kanssa paremmin kuin presidentti hännystelijöineen.

Tšanyševaa ruvettiin vihaamaan kamalasti. Tasavallan johtajan, Habirovin, henkilökohtainen saavutus on, ettei Lilijaa pantu syytteeseen kuten on tehty monille muille esikuntiemme johtajille. Hänet vangittiin heti, siirrettiin Moskovaan ja tekaistiin mieletön syyte, joka takaa pitkän tuomion. Ufassa on alkanut suljettu oikeudenkäynti. 

Nytkin Lilija näyttää taitonsa. Hän ei kirjoita enää budjetin käsittelystä vaan vartijoista, ruumiintarkastuksista ja poliittisen vangin iloista: antoivat jutella kokonaisen minuutin aviomiehen kanssa lasin läpi. Näistäkin viesteistä näkee, kuinka upea ihminen hän on ja millainen poliittinen voima on rohkea ja periaatteellinen nainen. Kun minulta kysellään rikoskumppaneistani, vastaan, että minulla on naispuolinen rikoskumppani, joka ei petä. Lilija Tšanyševa ei petä meistä ketään. 

Joskus kirjoitetaan 2000-luvun alun oppositioliikkeen historia. Kaikille selviää, että opposition paras, pelottomin, työteliäin ja periaatteellisin joukko ovat olleet naiset. 

Hyvää naistenpäivää kaikille! Vapaus Lilija Tšanyševalle! Tulkoon Venäjällä mitä pikimmin nainen presidentiksi, pääministeriksi ja puolustusministeriksi. Tämä olisi ilmiselvästi Venäjälle eduksi. 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 8.3.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko