Aleksei Navalnyin ja Daniel Holodnyin oikeudenkäynti on päättynyt. Syyttäjä vaatii Navalnyille tuomioita, joista muodostuu yhteensä 20 vuotta vankeutta erityisen kurin rangaistussiirtolassa. Holodnyille vaaditaan 10 vuotta vankeutta yleisen kurin rangaistussiirtolassa. Tuomio julistetaan 4. elokuuta kello 16.00. Tässä on Navalnyin viimeinen puheenvuoro oikeudessa:
Se, joka hakee tuomioistuimesta oikeudenmukaisuutta, on täysin suojaton. Hänen asiansa on toivoa vailla. Venäjällä tämän tietää jokainen. Jos juttu on päätynyt oikeuteen saakka, ihmisellä ei ole taustatukea. Koska rikollisen johtamassa maassa kiistakysymykset ratkotaan käymällä kauppaa, käyttämällä valtaa, lahjomalla, huijaamalla, pettämällä ja muilla todellisesta elämästä napatuilla keinoilla eikä lain perusteella.
Tämä tuli hiljattain loistavasti näytetyksi toteen: ne, jotka oli julistettu maanpettureiksi, surmasivat aamulla kaikkien nähden ja koko maan hämmästykseksi muutaman Venäjän armeijan upseerin. Iltapäivään mennessä he olivat sopineet jonkun kanssa jostakin ja hajaantuivat koteihinsa jakaakseen keskenään rahalaukkujen sisällön. Eivätkä ne olleet mitään metallisalkkuja vaan oikeita matkalaukkuja. Niitä näytettiin jopa Venäjän televisiossa
Taas kerran on osoitettu, missä lain ja oikeudenmukaisuuden paikka Venäjällä on. Se ei ole ollenkaan arvokas. Tuomioistuimesta sitä ei ainakaan löydy.
Oikeus on kauan sitten muuttunut ainoaksi foorumiksi, jolla kansalainen voi pitää puheen ilman ”valtionhallinnon hyväksyntää”. Tämä ilmaus toistuu minua koskevassa syytekirjelmässä satoja kertoja. Tosin erityisen ovelille henkilöille, jotka käyttävät väärin oikeuspuheenvuorojen tarjoamia mahdollisuuksia, on keksitty ensin suljettu oikeuskäsittely ja sitten suljettu oikeuskäsittely vankilassa. Silti täytyy hyödyntää jokainen mahdollisuus mielipiteen ilmaisemiseen. Kun nyt puhun 18 hengen yleisölle, josta seitsemän on pannut päähänsä kasvot peittävän mustan naamion, en halua vain selittää, miksi taistelen yhä sitä häikäilemätöntä pahaa vastaan, joka nimittää itseään Venäjän federaation valtiovallaksi. Kutsun teitä tekemään samoin kanssani.
Ehkä olette naamioituneet, koska pelkäätte jotain inhimillistä, jotain mitä teillä on ja mikä voi näkyä paljailta kasvoilta. Esimerkiksi vanginvartijan, joka seisoo nyt takanani, pitäisi virkansa puolesta tietää, millaisia oikeudenkäyntejä minulla on edessäni. Olen selittänyt hänelle vielä yhtä rikosjuttua ja tulevaa oikeuskäsittelyä ja minua uhkaavaa uutta tuomiota. Joka kerta hän on nyökännyt, sulkenut silmänsä ja sanonut: ”En ymmärrä teitä nyt enkä koskaan.” Täytyyhän minun yrittää selittää. Ihmiskunnan tärkein kysymys on, miten pitää toimia. Kaikki ympärillämme on kovin hankalaa ja käsittämätöntä. Ihmiset ovat kompastuneet etsiessään oikeaa toimintatapaa, johon tukeutua päätöksiä tehtäessä.
Pidän kovasti siitä, miten maanmiehemme filologian tohtori, professori Lotman, on asian muotoillut. Kerran puhuessaan opiskelijoille hän sanoi: ”Ihminen on aina odottamattomassa tilanteessa. Siinä hänellä on kaksi jalkaa: omatunto ja äly.” Minusta tuntuu, että tämä on hyvin viisas ajatus. Ihmisen kuuluu nojautua niihin kumpaankin.
Vain omaantuntoon tukeutuminen on intuitiivisesti oikein. Mutta abstraktinen moraali, joka ei ota huomioon ihmisluontoa eikä todellista maailmaa, rappeutuu typeryydeksi tai tihutöiksi, kuten usein on käynyt. Alkujaan ajatus tuntui eliiteistä loogiselta.
Venäjän valtio tukeutuu nyt älyyn ilman omaatuntoa. Käyttämällä hyväksemme öljyä, kaasua ja muita resursseja rakennamme häikäilemättömän ja ovelan, nykyaikaisen, rationaalisen, armottoman valtion. Meistä tulee rikkaampia kuin entisaikojen tsaarit. Ja öljyä meillä on niin paljon, että kansallekin riittää jotain. Kun hyödynnämme vastakkainasettelun maailmaa ja demokratian haavoittuvuutta, pääsemme johtajiksi ja meitä kunnioitetaan. Jos ei kunnioiteta, niin ainakin pelätään.
Tapahtuu sama kuin kaikkialla muuallakin. Äly, jota omatunto ei rajoita, kuiskii: ”Ota, varasta. Jos olet muita vahvempi, pyyteesi ovat aina tärkeämmät kuin toisten oikeudet.”
Koska Venäjäni ei ole halunnut tukeutua omantunnon jalkaan, se on ottanut muutaman loikan ja töninyt kaikki nurin ympäriltään. Sitten se on liukastunut ja luhistunut jyskyen ja tuhonnut samalla kaiken ympäriltään. Nyt se piehtaroi kura- tai verilammikossa. Sen luut ovat poikki, kansa köyhää ja ryövättyä. Ympäriinsä lepää kymmeniätuhansia miehiä, jotka ovat kaatuneet 2000-luvun typerimmässä ja mielettömimmässä sodassa. Ennemmin tai myöhemmin Venäjä tietenkin nousee jaloilleen. Meistä riippuu, minkä varassa se seisoo tulevaisuudessa.
Olen toiminut johdonmukaisesti, ilman mitään draamoja. Siltä minusta tuntuu.
Rakastan Venäjää. Älyni sanoo minulle, että vapaassa ja kukoistavassa maassa on parempi elää kuin korruptoituneessa ja köyhässä. Kun seison tässä ja katselen oikeuden jäseniä, omatuntoni sanoo, etten minä eikä kukaan muukaan saa oikeutta tällaisesta tuomioistuimesta. Maa, jossa tuomiot eivät ole oikeudenmukaisia, ei ala koskaan kukoistaa. Nyt puhuu jälleen äly: minun on järkevää ja oikein taistella riippumattoman oikeuslaitoksen ja vapaiden vaalien puolesta ja vastustaa korruptiota. Silloin saavutan tavoitteeni ja voin elää vapaalla kukoistavalla Venäjällä.
Ehkä teistä tuntuu, että olen hullu ja te kaikki olette normaaleja. Eihän voi uida vastavirtaan. Mutta minusta tuntuu, että te olette seonneet. Teillä on yksi ainut Jumalan antama elämä. Mihin olette päättäneet sen kuluttaa? Siihenkö, että olette vetäneet harteillenne tuomarinviitat ja päähänne nuo mustat naamiot ja puolustatte heitä, jotka ryöväävät teitä? Autatteko häntä, jolla on kymmenen palatsia, rakentamaan yhdennentoista? Jotta uusi ihminen voi syntyä maailmaan, kahden muun on sovittava etukäteen joistakin uhrauksista. Uusi ihminen pitää synnyttää tuskalla. Hänen kanssaan on vietettävä unettomia öitä. Myöhemmin hänelle on otettava koira, ja sitä on ulkoilutettava.
Jotta uusi, vapaa ja rikas maa voi syntyä, sillä on oltava vanhemmat, he, jotka tahtovat sen olevan olemassa. Tarvitaan niitä, jotka odottavat, ovat valmiita uhrauksiin, jotta tämä maa syntyisi, niitä, jotka ymmärtävät, että maa on sen arvoinen. Kaikkien ei tarvitse mennä vankilaan. Nämä ovat arpajaiset, ja minä olen vetänyt tämän lipun. Mutta jokaisen on tehtävä jokin uhraus, ponnisteltava jotenkin.
Minua syytetään vihanlietsonnasta valtiovaltaa, turvallisuuspalveluita, tuomareita ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäseniä kohtaan. Mutta en lietso vihaa. Muistan vain, että ihmisellä on kaksi jalkaa: omatunto ja äly. Kun kyllästytte liukastelemaan näiden vallanpitäjien kyydissä, kun olette kolauttaneet otsanne ja tärvelleet tulevaisuutenne, kun lopulta ymmärrätte, että omantunnon kieltäminen johtaa älyn katoamiseen, ehkä silloin nousette niille kahdelle jalalle, joilla ihmisen kuuluu seistä. Silloin voimme yhdessä ottaa askeleen kohti tulevaisuuden erinomaista Venäjää.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) ja sivulla https://www.navalny.com/ 20.7.2023
Suomentanut Päivi Kremenenko
