Vangin ammattiliitto

Vankilassa ihminen voidaan helposti tappaa sellaisen teon takia. 

Hallinnon mielestä se näyttää hurjan röyhkeältä. Saattavat sulkea typerästi rangaistusselliin.

Pyrin selviytymään, kun erityinen lautakunta antaa minulle joka päivä muistutuksen. Onpa minua myös varoitettu virallisesti tekemästä suunnittelemaani rikosta. 

Olen vain perustanut vankien ja vankilatyöntekijöiden ammattiliiton. Ihan totta. Ja olemme jo saavuttaneet voiton. 

Terve! Täällä Navalnyi, Promzona-ammattiliiton johtaja ja perustaja. Tämä järjestö on rangaistuslaitoksissa toimiviin tuotantoyhtymiin työllistyneiden kansalaisten ammattiliitto. 

Miksi ei olisi? Olen rangaistussiirtolan työntekijä, ompelija. Toiset vangitkin ovat työntekijöitä. Myös vartijat ovat siirtolan työntekijöitä. Työntekijän oikeuksien kannalta meidän välillämme ei ole eroa. Voimme perustaa ammattiliiton puolustaaksemme oikeuksiamme. 

Ne, jotka ovat seuranneet toimintaani, tietävät, että kannatan vahvasti ammattiliittoja. On hyvin tärkeää tavoitella suurempaa palkkaa ja parempia työehtoja. 

Olemme auttaneet paljon ammattijärjestöjä. Tiedän, miten hankalaa ja jopa vaarallista on toimia todella riippumattomassa taistelevassa ammattiliitossa. 

Jos olen kehottanut muita toimimaan näin, minun kannattaa tehdä se myös itse, vaikka tämä tapahtuukin kaikkein vaarallisimmassa paikassa, jossa lakot, tottelemattomuus ja kokoukset on suorastaan kielletty. 

Lakon takia täällä suljetaan rangaistusselliin. Säännöt ovat sellaiset. Ja todennäköisesti siellä ruvetaan kiduttamaan. Tämä on totuus. Se ei johdu säännöistä vaan hyvistä perinteistä. 

Olen tehnyt paperit ja lähettänyt ammattiliiton perustamisilmoituksen Venäjän rangaistusten täytäntöönpanolaitoksen ja rangaistussiirtolani johtajille. 

Ensimmäinen palkintoni olivat hallinnon työntekijöiden hurjat katseet.  Luulivat minun vitsailevan, kun puhuin ammattiliitosta. Nyt he nimittävät sitä erittäin laittomaksi. 

Minut ruvettiin kutsumaan päivittäin kurinpitolautakuntaan ja ryhdyttiin antamaan muistutuksia kaikenlaisista muodollisista asioista, pukeutumissääntöjen rikkomisesta ja muusta sellaisesta. 

Sitten parakkiini astui kokonainen valtuuskunta. Se ojensi minulle juhlallisesti ”varoituksen valmisteilla olevasta rikoksesta”. Minä siis valmistelen sitä perustamalla ammattiliiton. 

Rehellisesti sanottuna vangit pelästyivät ammattiliittoa vieläkin enemmän kuin hallinto. 

Joka kerta, kun puhun siitä, murhaajakaverini sanovat surullisesti: ”Aleksei, lopeta tuo. Sinun takiasi meitä ei koskaan päästetä vapaiksi, ja tämä kaikki päättyy vielä huonosti.”

Ammattiliitto on vapaaehtoinen asia. En pakota ketään. Järjestö puolustaa niidenkin työntekijöiden oikeuksia, jotka eivät siihen liity.😉 

Vieressäni seissyt ihminen, onpa hän ollut vanki tai virkavallan edustaja, on kiirehtinyt lisäämään jokaiseen mainintaani ammattiliitosta: ”Siihen kuuluu yksi henkilö.” 

Ok. Yhden miehen järjestö. Ei sekään huono juttu ole. Parempi kuin työskennellä kokonaan ilman ammattiliittoa. 

Venäjällä on nyt noin 600 000 vankia. Valtaosa tekee työtä. Se on täyttä orjatyötä lähes ilman palkkaa kaameissa oloissa. 

Suurin osa työntekijöistä on rikollisia, vaikka monet ovat syyttömiä. Mutta heidän pitää sovittaa rikoksensa, kuten laki määrää, ja tehdä työtä sääntöjen mukaan. 

Tiedättekö, mikä on kuukausipalkkani? 5 174 ruplaa ja 4 kopeekkaa. 

Se on VALTAVA palkka. En vitsaile. Muut ryhmässäni saavat paljon vähemmän. 

Kuinka pärjäisimme ilman ammattiliittoa? Tarvitsemme sitä. 

Siitä on jo ollut valtavasti hyötyä. Promzona on saavuttanut suuren voiton. Olemme kukistaneet jakkarat. Uskokaa, että asia on tärkeä, jos istutte ompelukoneen ääressä seitsemästä kahdeksaan tuntiin päivässä. 

Työsäädösten mukaan ompelijan työpisteessä pitää olla pyörivä tuoli, jonka selkänojaa voi säätää. Mutta kaikki ompelijavangit istuvat raheilla. Minun pallini oli 42 senttiä korkea. Sellainen on sietämätöntä, todellista rääkkäystä. Se takaa vakavan selkäsairauden, joka iskee parin vuoden kuluttua. 

Ilman riitoja melua pitämättä mainio ammattiliittomme käynnisti rakentavan vuoropuhelun työnantajan, vankilalaitoksen, kanssa. Todistin juridisesti (FBK:n lakimiesten avustuksella tietenkin), että meille kuuluvat selkänojalliset tuolit. 

Ensiksi ajatus hämmensi. Vanginhan pitää kärsiä. Sitten ruvettiin valehtelemaan, että emme istukaan jakkaroilla vaan selkänojallisilla tuoleilla. Kaikkea sitä keksitäänkin. Mikä yllätys – työpisteeseen tuotiin kuitenkin selkänojalliset tuolit ja jakkarat vietiin pois. 

Rakentavaa toimintaa! Kaikki ovat tyytyväisiä, ainakin melkein. 

Nyt Promzonan tavoitteena on saada rahit vaihdetuiksi selkänojallisiin tuoleihin koko tuotanto-osastolla, vankileirillä ja kaikilla Venäjän vankileireillä, joilla työskentelee ompelijoita. 

Jos elämä on antanut minulle sitruunan vankeusrangaistuksen muodossa, niin se pitää muuttaa limonadiksi, tehdä edes jotain yhteiskunnalle hyödyllistä. 

Kirjoitan jatkossakin vankien ammattiliittomme kuulumisia. Kommentoikaa ja kertokaa, kiinnostaako tämä teitä. 

Kuten kaikilla oikeilla ammattiliitoilla, Promzonallakin on oma mediansa. Se on samanniminen Telegram-kanava  https://t.me/industrial_zone. Sen kautta voi  ottaa meihin yhteyttä. Jos olette onnellinen vanki, joka pääsee nettiin, voitte kirjoittaa meille Telegramissa @industrialzone_bot.

Olemme julkaisseet siellä perustamisasiakirjat, mainitsemani varoituskirjeen ja ohjeet tuomituille, jotka työskentelevät ompeluyksiköissä ja haluavat vaihtaa jakkaran tuoliin, jonka selkänojaa voi säätää. 

Tällaisia uutisia. Terveisiä kaikille ammattiliitoille, työtätekeville ihmisille ja sinikauluskansalle. Eläköön työväen solidaarisuus!😉 

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 11.8.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko