Enpä tiedä. Ehkä Putin ei vihaakaan minua vaan ihailee salaa? Siksi hän tahtoo, että eläisin kuten hän: maanalaiseen bunkkeriin piilotettuna ja luotettavien ihmisten vartioimana.
Miten muutenkaan voi selittää sen, mitä on tapahtunut? Ei ollut kulunut kahdeksaa päivää yhdeksän vuoden tuomioni julistamisesta, kun tänään luokseni taas kipaisi tutkintatuomari. Hän ilmoitti virallisesti uudesta rikossyytteestä.
On käynyt ilmi, että olen perustanut ääriryhmän lietsoakseni virkamies- ja oligarkkivihaa. Kun minut oli pantu telkien taa, rohkenin olla tyytymätön ja kutsuin väkeä mielenosoituksiin.
Tämän takia minulle kuuluu rätkäistä jopa 15 vuotta lisää.
Vielä 15 vuotta luotettavaa vakaata bunkkerielämää, jossa olen suojassa vapautenne yllätyksiltä ja vastoinkäymisiltä. Vapaudessa on sellainen sekamelska, että kaduilla kulkee jopa tavallisia ihmisiä eikä liittovaltion vartiointipalvelun ja rangaistusten täytäntöönpanopalvelun työntekijöitä.
Vanhempani kävivät täällä tapaamassa minua. He asuvat sotilaskylässä. Tietenkin vitsailimme: Kun Putin sittenkin aloittaa ydinsodan, yksi ensimmäisistä raketeista osuu heihin. Mutta minulla on täällä lokoisat oltavat. Kuka nyt pommittaisi vankileiriä suolla?
Kun teillä siellä betoni alkaa sulaa, minä vain katselen ulkoiluaitauksesta erityisen kaunista auringonlaskua. Kiitos Putinille.😉
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 31.5.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko