Duumanvaaleissa minua ei hämmästyttänyt Putin, joka on vääristänyt tulokset. Ihmettelen, miten kuuliaisesti kaikkivoivat teknologiajätit ovat ruvenneet hänen apureikseen.
Kremlin vaatimuksesta jättifirmat Google ja Apple poistivat sovelluksemme. Rakas YouTubeni poisti videomme ja viestipalvelu Telegram sulki bottimme.
Putin on leimannut ne äärimmäisyysohjelmiksi, vaikka ne sisälsivät vain tietoa opposition ehdokkaista vaalipiirissänne.
Laki ja terve järki sanovat, että meistä jokaisella on oikeus kehottaa äänestämään tai olemaan äänestämättä ketä tahansa.
Meidän tapauksessamme on julistettu rikolliseksi pelkkä aie organisoida äänestäjiä niin, että valtapuolue sysättäisiin vähän ahtaammalle. Teknologiajätit ovat suostuneet tähän. Näin ne ovat tunnustaneet, että itsevaltaisella varkaalla on oikeus alistaa myös Internet käyttöönsä, muuttaa se vallan säilyttämisen välineeksi.
On eri asia, jos Internetin monopolifirmoja johtavat ystävälliset nörtit, joilla on vankat periaatteet.
Tilanne on aivan toinen, kun ohjaksissa on ahneita arkajalkoja.
Nykyisin väärät profeetat eivät tule luoksemme lampaiden vaatteissa vaan hupparissa ja venytetyissä farkuissa. Taustanaan suunnattomat näyttöruudut he sanovat: ”Make the world a better place.” Sisimmässään he ovat valehtelijoita ja teeskentelijöitä.
Mediassa kirjoitetaan, että Kreml pakotti teknologiajätit myönnytyksiin esittämällä melkein työntekijöiden vangitsemislistan. Jos näin on, asiasta vaikeneminen on vielä pahempi rikos. Se on panttivankeja ottavan terroristin kannustamista.
Tiedän, että suurin osa Googlen, Applen ja muiden yhtiöiden työntekijöistä on rehellisiä, hyviä ihmisiä. Kehotan heitä olemaan sietämättä pomojensa pelkuruutta.
En voi olla huomauttamatta, että olen kamalan katkera ja pettynyt Telegramin Pavel Duroviin (@durov). En odottanut näkeväni häntä Putinin sulkutehtailijoiden joukossa.
Aivan kuin olisin vain vähän aikaa sitten puhunut joukkokokouksessa, jossa vastustettiin Kremlin tekemää Telegramin sulkua.
Puhuisin uudelleenkin. Vaikka joku myy periaatteensa, se ei tarkoita, että meidän pitäisi epäillä omiamme.✊
Suomentanut Päivi Kremenenko