Auttakaa paljastamaan salaisuus: olen miettinyt pääni puhki, mitä on ”B – – t”?
Perässäni vankisiirtolasta toiseen eivät reissaa vain teidän kirjeenne. Myös raportit kamalasta käytöksestäni ja paperit minulle määrätyistä rangaistuksista kulkevat jäljessäni. Tähän mennessä olen saanut yhteensä 30 varoitusta. Ilmoitus yhdestä, kauan sitten annetusta, tuotiin minulle allekirjoitettavaksi, kun se oli tehnyt kierroksen Vladimirin alueen vankiloissa. Varoitus on niin hieno ja arvoituksellinen, että vaivauduin kopioimaan syyteosan:
”Tullessaan huoneeseen, jonne oli kutsuttu kuulemaan varoitusta, tuomittu Navalnyi ei esittäytynyt kaavan mukaan ja käytti sivistymättömiä sanoja (B – – t). Samaan aikaan hän riisui mielenosoituksellisesti puuvillaisen takkinsa. Tämän jälkeen hän poistui huoneesta ilman lupaa.”
Nyt istun miettimässä, mikä ihme on ”B – – t”. Mahdoinko lausua tuossa tilanteessa jonkin seuraavista sanoista: siunaukseton, jumalanpelko, äärettömyys, behavioristisuus, bibliografisuus, bioteknologisuus?
Mikään ei sovi. Lyödäänpä viisaat päät yhteen. Mitä ihminen yleensä sanoo ennen kuin riisuu mielenosoituksellisesti takin?
Kirjoittakaa vaihtoehtonne kommentteihin.
Olettekos’ huomanneet, miten varastelevan Yhtenäisen Venäjän kannatus on romahtanut? Viikonloppuna se oli 26 prosenttia, viime duumanvaalien alla 44 prosenttia. Osallistukaa ehdottomasti Älykkääseen äänestämiseen.
Rekisteröitykää. Ladatkaa sovelluksemme. Se on helppoa.
Ei pidä vetelehtiä. Ne nado bezdelnitšat.😉
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 31.8.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko