Kun valtiovalta perustuu korruptioon, sitä vastaan taistelevat ihmiset ovat ekstremistejä.
Tänä yönä oikeus on Moskovassa määritellyt Korruption vastaisen säätiön ja Navalnyin esikuntien verkoston äärijärjestöiksi.
En pohdi sen ivailun juridista puolta, jota Venäjällä nimitetään oikeudenkäynniksi. Riittää, kun sanon, että jutun koko aineisto on julistettu VALTIONSALAISUUDEKSI. Oikeusprosessi on ollut suljettu. Itse en ole saanut osallistua käsittelyyn, vaikka olemme vaatineet sitä. Minua ei edes kutsuttu paikalle. Miksi Navalnyi olisi pitänyt kutsua? Onhan käsitelty vain Korruption vastaista säätiötä, jonka hän on perustanut. Päätöksessä lukee myös ”Navalnyin esikunnat”. Mitä tekemistä Navalnyillä on niiden kanssa? Miksi hänen olisi pitänyt esiintyä oikeudenkäynnissä?
On hyvin symbolista, että Putinia on tässä prosessissa edustanut Moskovan syyttäjä Popov. Juuri hän teki aloitteen, ja valtio otti avuksi oikeudenkäynnin, jotta meistä tulisi virallisesti ekstremistejä. Katsokaa selvityksemme Popovin toiminnasta.
Hän varastaa, ottaa lahjuksia, kynii Venäjän kansalaiset putipuhtaiksi. Hän on sijoittanut rahaa huviloihin ja hotelleihin Espanjassa ja Montenegrossa. Hän on vienyt sinne perheensä. Täällä hän kulkee sinisessä uniformussa ja vartioi Putinin ja tämän virkamiesten oikeutta elää juuri näin, ryövätä maata ja kansaa oman ylellisen elämänsä tähden.
Mitä väliä on, kuinka meitä nimitetään? Korruptionvastainen säätiö ei ole korruptionvastainen säätiö. Esikunnat eivät ole esikuntia. Me emme ole nimi, emme paperilappunen emmekä toimisto.
Olemme ryhmä ihmisiä. Pyrimme yhdistämään ja autamme järjestäytymisessä niitä Venäjän kansalaisia, jotka vastustavat korruptiota ja kannattavat rehellisiä oikeudenkäyntejä ja kaikkien tasa-arvoisuutta lain edessä. Näitä ihmisiä on miljoonia. Te olette sellaisia. Niin kauan kuin olette olemassa, emme katoa minnekään.
Nyt ymmärrämme kaiken. Otamme asioista selvän. Muutumme. Kehitymme. Sopeudumme. Mutta tavoitteistamme ja aatteistamme emme luovu. Tämä on meidän maamme. Toista meillä ei ole.
Jääkää rinnallemme. Seuratkaa, mitä teemme, ja tukekaa meitä. Tarvitsemme tukea kovasti.
Rekisteröitykää ja osallistukaa Älykkääseen äänestämiseen syksyllä duumanvaaleissa. Olen varma, että kaikki kiirehtiminen liittyy siihen. Vallanpitäjät pelkäävät kamalasti Älykästä äänestämistä.
Suomentanut Päivi Kremenenko