Voimaton raivo on jokaiselle tuttu tunne. Joissain tilanteissa se saa erityisen vahvoja muotoja.
Aikaisin tänä aamuna käytävällä sellini edessä meluttiin. Sitten mies huusi täyttä kurkkua. Selvästi hän osoitti sanansa minulle: ”Anatoljevitš, täällä tehdään mielivaltaisuuksia! Minua kidutetaan henkisesti ja ruumiillisesti! Pitää kirjoittaa valituksia!” Taas kuului meteliä, ja mies vaikeni.
Raivostutti. Halusin auttaa onnetonta mutta en voinut muuta kuin hakata nyrkillä sellin rautaovea.
Tunnin kuluttua päivystäjä kysyi kierroksellaan: ”Onko valituksia, anomuksia tai ehdotuksia?” ”On”, vastasin. ”Mies käytävässä huusi, että häntä kidutetaan. Vaadin, että on aloitettava tarkastus.” ”Onko teillä jokin itseänne koskeva anomus?” ”Katson, että asia koskee minua itseäni.”
Sanoin operatiivivaltuutetulle: ”Käytävällä mies huusi, että häntä kidutetaan. Vastaus kuului: ”Ehkä hän vain pilaili.”
Ei se vaikuttanut lainkaan pilalta.
Päivällä minulla oli oikeuskäsittely. Kun oikeus vaati esittämään joitain videotallenteita, vankisiirtolan edustaja ilmoitti, että tallenteet ovat kadonneet poikkeuksellisen tapahtuman vuoksi. Ensin niillä oli jännitteen vaihtelua sähköverkossa. Tänään tallenne oli kadonnut kopioitaessa.
Tämä tilanne ei suinkaan lisää optimismia, mitä tulee kidutukseen naapurisellissä. Kun radio on säädetty kovemmalle, voi vaikka leikellä ihmisen kappaleiksi. Jännitteen vaihtelu tuhoaa todisteet, vaikka kaikkialle on ripustettu videokameroita.
Olen pyytänyt asianajajiani kirjoittamaan anomuksia, jotta järjestettäisiin tarkastus. Työtä vaikeuttaa se, etten tiedä mitään miehestä, joka huusi. Voin sanoa vain, että äänen perusteella hän oli iäkäs kaukasialainen.
Jos sukulaisenne istuu sellityyppisessä tilassa tai eristyssellissä Melehovon vankisiirtola numero kuudessa, yrittäkää ottaa yhteyttä joukkoomme navalnyshtab@proton.me.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 24.11.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko
