Toisinaan on selvää, ettei vankeuteni ole mikään matka avaruuteen. Sen sijaan olen joutunut paikkaan, jossa olotila poikkeaa normaalista. Kun tänne tullaan, saavutaan Vladimirin alueelle Pokrovin kaupunkiin mutta päädytäänkin Amazon-joelle tai Itä-Siperiaan.
Itikoita piisaa.
Ymmärtäkää sanani oikein. Olen kasvanut suljetuissa sotilaskylissä. Ne ovat aina metsän keskellä. Tunnen hyttyset erittäin hyvin.
Tällaista en ole ennen nähnyt.
Ensi kerran hämmästyin viime vuonna, kun katselin maaliskuussa parakin ikkunasta kinoksia. Ikkunan ulkopuolella kökötti hyttysiä. Ne olivat isoja.
Ovat varmaan jäätyneet lasiin, mietin.
Yksi itikka selvästikin sai kiinni ajatuksistani ja heilautti koipiaan. Se tuntui virnuilevan minulle: ”Odotapas, kohmetut vielä itse täällä.”
Ne eivät olleetkaan jäätyneet ikkunaan. Kiukkuiset, hirveät, ahnaat itikat ilmaantuvat tänne maaliskuun lopussa.
Ja ne häipyvät marraskuun lopussa. Todella. Myöhään syksyllä tarkastusjonossa nenä ja korvat jäätyvät ja suusta nousee höyryä. Kun katsoo edessä seisovan vangin niskaa, siellä istuu kymmenkunta hyttystä.
Näiden hyttysten kanssa nukkuminen on aivan satumaista. Aamuviiteen saakka makaan raivoissani.
Paljastan ihoni. Imekööt verta niin paljon kuin lystäävät. Kun ne ovat saaneet kyllikseen, nukun vähäsen. Tämä konsti ei toimi.
Hyttysiä karkottavat suitsukkeet auttavat sentään vähän.
Sanotaan, että jos leiriäni katselee yläilmoista, näkee sitä ympäröivän suunnattoman suon. Se selittää hyttyset.
Mutta pidän mahdottomana, että Keski-Venäjällä voi esiintyä tällaisia otuksia. Tämä on varmasti epänormaali ilmiö, teleporttausta Amazonille tai Itä-Siperiaan. En epäile, että suolla elää piraijoita ja liikkuu öljymiehiä.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 18.5.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko
