Olen nyt aivan täysi terroristi. Näin on ilmoitettu. Eilisestä alkaen olen ollut virallisesti terroristilistalla.
Asia ei ole kummastuttanut tippaakaan.
Tiedättekö miksi?
Koska hämmästelin eilen ja toissa päivänä lukiessani uutisia: jotkut kuvernööri Kadyrovin apurit ovat siepanneet Nižni Novgorodissa liittovaltion tuomarin vaimon. He olivat raahanneet lumessa naista, joka oli avojaloin, kun hänen miehensä oli turhaan yrittänyt soittaa turvallisuuspalveluun. Mies oli huutanut: ”Täällä on kaapattu ihminen.” Kadyrov on Tšetšeniassa siviilivirassa. Hänellä ei ole valtuuksia komentaa univormuväkeä eikä varsinkaan pidättää ketään.
Tapahtuneen jälkeen Kadyrov on kirjoittanut vielä joitakin postauksia: ”Koko tämä perhe joutuu joko vankilaan tai maan multiin.”
Lukiessani kaikkea tätä mutisin: ”Hitto. Ei tällaista voi sattua.” Juuri nyt ollaan viemässä oikeuteen rikosjuttua minua vastaan, koska olen sanonut tuomarille: ”Olette vääristelleet rikosoikeuden täysin.” Olen vain sanonut. En ole siepannut ketään enkä kiskonut hangessa. Mutta rikosjuttu on vireillä, koska olen terroristi. Silmistähän sen näkee ja äänestä kuulee. On siis pistettävä listalle.
Putin, jolla on sadan miljardin ruplan palatsi, on rehellinen, vaatimaton virkamies. Hänen tiedottajansa, jolla on ranteessaan 37 miljoonan ruplan kello, on vilpitön ja ansioitunut työtoveri. Ne, jotka sieppaavat, kiduttavat ja tappavat ihmisiä avoimesti Tšetšeniassa, ovat tavallisia valtion virkamiehiä, jotka saavat taulukkopalkkaa.
Mikä minä olen tässä järjestelmässä? Ainoastaan terroristi. Mitä ihmeellistä siinä on?
P.S.
Instagramin kuvakarusellissa on joitakin kuvia heistä, jotka julistettiin kanssani eilen terroristeiksi. Vilkaiskaa näitä hirveitä verenhimoisia naamoja.😉
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 26.1.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko