Parakkimme televisio pauhaa päivät pitkät Natoa vastaan. Kaikissa ohjelmissa selostetaan Naton uhasta. Putin itse parkuu, että Nato on oven takana emmekä saa antaa sille periksi.
Näin tuntuu elävän koko Venäjä. Mikään muu ei enää kiinnosta ihmisiä.
Mutta asianajaja tulee käymään ja kertoo uutisia tosielämästä. Roman Abramovitš on saanut Nato-maa Portugalin kansalaisuuden. Hän on Putinin varainhoitajia ja läheisin oligarkki.
Abramovitš on onnistunut löytämään maan, jossa pystyy antamaan lahjuksia puolivirallisilla ja virallisilla maksuilla ja elämään Euroopan unionissa ja Natossa, Putinin rintamalinjan toisella puolella, jos niin voi sanoa. Abramovitš on antanut itselleen joululahjan, ostanut uuden lentokoneen. Se on Boeing 787, joka on maksanut 350 miljoonaa dollaria. Kone on valmistettu johtavassa Nato-maassa, ja rahat ovat menneet sen talouteen. Samaan hintaan saa kymmenen venäläisvalmisteista Suhoi Superjettiä.
Jos joku on unohtanut, niin Abramovitš on hankkinut suurimman osan omaisuudestaan seuraavasti: vuonna 1997 hän osti sadalla miljoonalla dollarilla valtion öljy-yhtiö Sibneftin. Vuonna 2005 hän teki yhdessä Putinin kanssa vuosisadan kaupan: valtio eli Gasprom lunasti Sibneftin takaisin Abramovitšilta, tällä kertaa 13,1 miljardilla dollarilla. Eikö ollutkin nerokasta? Otettiin vain meidän taskusta 13 miljardia dollaria.
Juuri näillä rahoilla ostellaan jalkapalloseuroja, kiinteistöjä ja lentokoneita. Samat rahat virtaavat Putinille itselleen. Selvityksessämme olemme kertoneet, että Putinin Gelendžikin-palatsin rakentamiseen on käytetty myös Abramovitšin rahoja.
Ja nyt Putinin varainhoitaja lentää kalliilla koneella Nato-maahan. Mikä urho!
Kaikki ovat tyytyväisiä.
Putin ja Abramovitš varastavat rahaa valtion budjetista ja sijoittavat sitä länteen.
Länsi pelottelee itseään Putinin hyökkäyksellä Ukrainaan mutta antaa kansalaisuuden luotto-oligarkille.
Portugalilaiset virkailijat kantavat rahalaukkuja.
USA:n talous on rikastunut 350 miljoonalla dollarilla.
Televisiojuontajat kehuvat suu vaahdossa Putinin taistelua Natoa vastaan.
Ihanteellinen teeskentelyn ja korruption kiertokulku.
Mutta surullinen Venäjän kansalainen, joka on maksanut tämän kaiken, seisoo kaupassa ja ynnää, riittävätkö rahat votkapulloon ja kolmeen mandariiniin uudeksivuodeksi.
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 23.12.2021
Suomentanut Päivi Kremenenko