Vanki odottaa jatkuvasti.
Jokainen vankilassa istunut voi kertoa, että rangaistusaika jakautuu pidempiin ja lyhyempiin odotusjaksoihin. Murmelin loputtomassa päivässä on joitakin säännöllisiä tapahtumia, hyvä jos miellyttäviä. Vankilassa eletään yhdestä odotuksesta toiseen.
Luonnollisesti myös rangaistusaikaa lasketaan. Suurin osa vangeista pystyy vastaamaan silmänräpäyksessä. ”Minulla on 583 päivää jäljellä.” Oman rangaistukseni päättymisnäkymät ovat lievästi sanottuna epäselvät. Siksi päivien laskemisessa ei ole mieltä.
Ajan kulumisen huomaa jaksoista. Lyhyin aikaväli on munasta munaan. Maanantaisin ja perjantaisin aamiaiseksi annetaan keitetty muna. Se on tärkeä ja mukava ruokailutapahtuma ja myös merkkipaalu kalenterissa.
Olen saanut munan aamiaiseksi. Työviikko on siis päättymässä. Olen jälleen saanut munan. Työviikko alkaa.
Kioskireissujen välillä on pitempi aika. Kauppakojulle viedään kerran kahdessa viikossa. Ostoksia ei pelkästään odoteta. Suunnitellaan ja arvaillaan, onnistuuko maidon hankinta vai käykö kalpaten. Tekeekö maito kauppansa ennen kuin tulen kojulle. Voi jopa antaa mielikuvituksen laukata: arvella, että rahkaa tai kaalia on jäljellä. Tällaisiin ajatuksiin pitää suhtautua varovaisesti. Pettymys voi olla karvas.
Pakettien saapumisen välillä on pitkä, täsmällinen aika. Niitä tulee kuudesti vuodessa, kerran kahdessa kuukaudessa. Jokainen tietää päivämäärän, jolloin saa paketin. Jos olen saanut lähetyksen esimerkiksi 15. syyskuuta, minulla on oikeus 15. marraskuuta seuraaviin 20 kiloon ruokaa ja välttämättömiä tarvikkeita sukulaisilta.
Tärkein tapahtuma on pitkä tapaaminen. Yleisen kurin laitoksissa vangilla on oikeus siihen neljästi vuodessa. Sukulaiset voivat tulla käymään kerran kolmessa kuukaudessa. Heidän kanssaan ei jutella lasin läpi eikä puhelimitse vaan kasvotusten. Mikä riemu!
Kolme päivää ennen tapaamista huomasin istuvani parakin keittiössä (ruokahuoneessa) teemuki kädessä ja katselevani tyhjää jakkaraa vieressäni. Kuvittelin, että siinä istui Julia. Ajatuksissani keskustelin hänen kanssaan: Sanon hänelle näin ja hän vastaa. Lasken leikkiä, ja hän nauraa.
Tämä on kevyt ja mukava tapa seota. Mitä lähempänä tapaamispäivä on, sitä enemmän kiihdyn. Kirjoitan lapulle, mistä haluan puhua ja mitä kysyä, jotten unohtaisi tärkeitä asioita.
Tapaamispäivänä aika matelee sietämättömästi, suorastaan pysähtyy. Korkeammat voimat härnäävät ja virnuilevat. Ja sitten, hurraa, lopultakin: ”Tuomittu Navalnyi, alkakaa lähteä tapaamiseen.”
Istun nyt kirjoittamassa tapaamistilan oikeassa keittiössä (jossa on hella!). Julia nukkuu vielä huoneessamme. Minä olen tullut juomaan kahvia ja paistamaan meille munaa palvisuikaleiden kanssa. Eikö olekin mahtavaa? Viiden tunnin kuluttua kuulen jälleen: ”Tuomittu Navalnyi, alkakaa lähteä.” Aloitan laskuni alusta.
Suomentanut Päivi Kremenenko
